Uusi kamera ja muuta turhuutta

Sain eilen uuden himoitsemani kameran. Jenna päivitti oman kameransa uuteen ja tuli ohimennen puhe, että hän voisi suhteellisen edullisesti kaupata vanhan runkonsa meikäläiselle. Noh, eipä tarvinnut kahta kertaa kysyä kun sanoin joo! Entisen canonini sain myytyä halvalla kaverille, joten eipähän jäänyt sekään nurkkiin lojumaan. Uusi kamerani on siis Canon EOS 600D, joten nyt voitte odotella parempia sukkakuvia, heheh ;)

Hirveesti en oo vielä kerennyt testailemaan, muutaman räpsyn verran. Kunhan kelit paranee niin pääsee ulos kuvailemaan. Tässä nyt muutama räpsy koirista :)






Jottei nyt taas koko postaus menisi pelkästään koirajutuiksi, niin tässä ois viime aikaisia ostoksia! Kävin ystävän luona Kouvolassa viime perjantaina. Otettiin sitten extempore-reissu Korian ABC:lle, jossa sijaitsee Novitan tehtaanmyymälä. Silmät kiiluen hyökkäsin isolle alelaarille, jossa oli hirveesti tarjolla kakkoslaadun lankoja. Mukaan olisi varmasti tarttunut enemmänkin, mutta joku raja tässäkin hommassa, vaikka jo kohta neljä kiloa on lankaa tänä vuonna kulutettukin. Miulla on ollut tota kakkoslaatua ennekin ja ainakaan silloin en huomannut mitään kummempaa eroa - yhdessä kerässä oli loppupäässä eroa paksuudessa, mutta sekään ei ollut hirveä hävikki, koska sitä epätasaisuutta oli ehkä metrin verran. Nyt tonkiessani huomasin, että tuossa valkoisessa langassa oli pieni musta tarha yhdessä kerässä, mutta sen kun nappasee pois niin kerä on ihan passeli.  Nuo kolme pussukkaa maksoivat muistaakseni yhteensä jotain 25 euroa.


Koetan saada aikaiseksi jotain sukkakuviakin, mutta en ole kamalasti ehtinyt neulomaan ja tietenkin työnalla on parit sukat ohuesta langasta, joten tuntuu vielä enemmän siltä, että sukkien neulomiseen menee ikä sekä terveys. Puuh.

6 kommenttia

  1. Voi että, aika paha kyllä tuo lankojen hinta ;) Miten sä nyt tuollai raaskit.. :D Hienoja hauvakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli ois tehny ostaa vielä enempi, mut joku järki tohonki touhuun :D siel oli hirveesti eri värejä ja ja.. :D

      Poista
  2. voi mikä kauppa teillä on reissulla vastassa ollukkin. kartasta katoin jotta onneks on tarpeex kaukana niin ei tule herätteenä läettyä. miulle nuo kakkos laadun jutut on myös liian pahoja :D

    onnea uudesta kamerasta. mie sit 30 lahjaksi itelleni ruinaan semmosen kunnon canonin semmosella lintu tykillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se alelaari on tosi paha! :D

      Mieki viel haaveilen paremmasta objektiivistä, mut näillä mennään :)

      Poista
  3. Voi ton valkeen nenua! Rakastuin häneen ekan kuvan perusteella. Mikä ilme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Paavo-papparaisen pigmentti aina talvella häviää, kesäksi se vähän tummenee mutta mustaa siitä ei oo tullu ikinä, ainakaan tän 3v aikana mitä se on meillä asustanut :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.