Nyt loppui lakko


Lopetin eilen viikon kestäneen neulomislakon. Ei pystynyt enää, ihan pakko! Shoppailin itselleni kerän hot socks diamond-lankaa ja aloitin siitä itselleni kesäsukkia. Olen erityisesti kirkkaiden ja kirjavien värien ystävä, joten ihanaa kun löytyi korvike Novitan sateenkaari-langalle, vaikkakin tuo on huomattavasti kalliimpaa.. Pöh.

Sain myös ystävältäni pussillisen vanhoja lankoja. Pääosin vanhaa nallea ja seiskaveikkaa, mutta harmikseni säkistä ei paljastunut mitään ultimaattisen ihania poistuneita värejä, vaan tavan sukkalankoja - kivoja nekin. Lupasin vaihtariksi neuloa hänen siskolleen lahjaksi joogasukat. Ihan hyvä diili, noista langoista meinaan neuloo aika monta paria.


Miulla on myös jonkin sortin alemmuuskompleksi-kriisi. Sillä vituttaa, kun kaikki muut osaa kaikkea hienoja juttuja! Mie osaan just neuloa pipon, tavalliset sukat ja säärystimet - en osaa edes lapasia! Joten olen nyt vakaasti päättänyt muutaman asian, jotka aion opetella tämän vuoden aikana;

1. Neulo lapaset - kyllä. Haluan oppia tekemään niitä! en kyllä itse ole lapasten suurkuluttaja, mutta oishan se ihan kiva osata.
2. Opettele kirjoneule - Ois kiva tehdä hienoja kuviosukkia, silmukoiden jäljitteleminen on helvetin hidasta hommaa.
3. Opettele neulomaan ohjeista, myös englanniksi - Olen vasta nyt ehkä jotenkin tajunnut lukea noita neuleohjeita, vielä haparoin, mutta tavoite on nyt asetettu. Olen arka kokeilemaan uusia juttuja..

Ennen kaikkea, haluaisin osallistua jonnekin käsityökurssille tai salaa haaveilen liittyväni johonkin marttojen neulontakertoon tai johonkin, mutta tuntuu että täällä suunnalla on vähän huonosti noita. Kansalaisopisto järjestää jotain, mutta kurssit ovat aina täysiä. Ehkä joskus! :)

6 kommenttia

  1. Empähän minäkään osaa lapasia tehä, kirkoneulesukkia alotin kerran tekeen - mutta purin ne :D Ne on nimittäin aika vihuliaat tehdä ;)
    Pitää ollla hiiiiirmu tarkka ettei sukat kiristä x)

    VastaaPoista
  2. Heheh, vastasin sulle jo omaan(kin) blogiini. Mutta aattelin nyt linkittää sulle linkin tännekkin ;)

    http://snykevat2013.blogspot.fi/
    SNY= Salainen Neule Ystävä. Linkistä löydät enempi tietoo ja pääset jyvälle mistä kyse.
    Eli rinki kestää 4kk, joka kuukaudelle on teema ja teeman mukaan kootaan Salaiselle Ystävälle paketti, joka toki pitää olla jollain tapaa neuleaiheinen (Vaikka esim. suklaa levy, sukkapuikot ja 3kerää 7veikkaa).
    Et saa paljastaa Salaiselle Ystävälle kuka olet, ja et saa blogiisi laittaa kuvaa mitä olet ostanut Salaiselle Ystävällesi, koska muuten idea menee pilalle ;)
    Musta rinki on hauska, koskaan et voi tietää mitä saapi.
    Ringit alkaa yleensä tammikuussa ja elokuussa :)

    VastaaPoista
  3. Munkin pitäs lakkoilla kun on niskat/selkä niin jumissa, että oksettaa. Mutta en pysty :P Vaiva on kuitenkin sellanen jatkuva.

    Lapaset on aika helpot tehdä :) Itse suosin peukalokiilallisia. Kirjoneuleita oon tehny,mutta en yksiäkään kirjoneulesukkia. En laske niitä tassusukkia kirjoneuleeksi kun sen osuus on niin pieni siinä. Sen oppii oikeastaan vaan tekemällä. Ohjeitakin on monenlaisia, joidenkin ohjeet on selkeämmin kirjoitettu ja joidenkin ohjeista en meinaa millään ottaa mitään tolkkua. Jos sattuu alkumetreillä törmäämään huonosti kirjoitettuun ohjeeseen niin voi into mennä. Muttei kannata lannistua :)

    Toi Sny on ihan kiva, oon ollu ite muutaman kerran mukana ja vetänytkin muutamat kiekat.

    Neulomisen iloa ja toivotaan, että paikat pysyy kunnossa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lanka :)

    www.sinistasinistajajalleensinista.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kivat sukat taas sulla tulossa!

    Ja hei se alemmuuskompleksi nyt hiiteen! :) Kaiken oppii aikanaan. Mä oon neulonut nyt... 7-8 vuotta? enkä osaa edelleenkään esim. kirjoneuletta. Tai juuri mitään muutakaan kuin seurata tarkasti ohjetta. Okei, osaan tehdä virheitä töihin. :D

    Kaikki aikanaan! Mullakin on nyt "haasteena" tän vuoden aikana neuloa kirjoneulesukat. Iiiks!

    Ja sitä paitsi! Sun sukat on ihania! Esim. nuo kuvassa olevat. Mä en oo tommosia tehnyt vielä yhtään, vaikka ohje roikkuukin mulla "jonossa".

    VastaaPoista
  6. Mitäpäs ihmettä mitään alemmuuskomplekseja tuntemaan. Olen blogissasi ensimmäistä kertaa ja kun selailin juttuja taaksepäin, niin hienoja töitä olet blogannut. Muutaman postauksen takaiset tennarisukatkin oli tosi siistin. Ja sytykeruusutkin niin nätisti tehtyhä että. Mä vallan kademielelle tulin, kun itse en myös tunne saavani mitään kivaa ikinä aikaiseksi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.