keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ryhmäsilmukointia

Vaikka Lappeenranta on aika pieni paikkakunta, niin täällä on paljon tapaamisia puikottelijoille ja koukuttelijoille. Ravelrystä löytyy Lappeenrannan Neulojat-ryhmä sekä paikallinen lankakauppa Pyöröpuikko järjestää joka keskiviikko Silmukkapajan, johon kaikki halukkaat voi mennä seurustelemaan muiden neuloosista kärsivien kanssa. Mie oon vaihtelevasti osallistunut tapahtumiin, lähinnä miten sitä aina joutaa. Eräs blogin kautta tutuksi tullut lukijatuttava oli useamman kerran jo pyydellyt tapaamisiin, joten päätin et onhan se nyt lähdettävä. Oli mukavaa! Jännä tutustua erilaisiin ihmisiin ja miusta on kivaa, miten erilaisia ihmisiä meitä on tätä yhteistä ja rakasta harrastusta tekemässä. 

Tapaamisen lisäksi posti toi mukanaan ensimmäisen Salaisen neuleystävän paketinkin. Kiireellä postiin ja pakettia aukomaan. 


Paketista paljastui kolme kerää sukkalankaa, puikot, lapaset ja suklaata! 
Sukkalangoille riittää varmasti käyttöä. Lapaset olivat tosi kauniit ja yksinkertaiset, mutta täytyy tunnustaa, etten oikein osaa käyttää lapasia. En oikein tiedä miksi, mutta en koskaan ole käyttänyt lapasia. Sormikkaitakin vain äärikovilla pakkasilla. Ehkä olisi nyt korkea aika opetella sitten siihenkin, kun on noin nätit lapaset. Knitpron kantikkaat puiset puikot oli ihana lisä, vaikkakin kyseiset puikot ja löytyy puikkopussista, mutta eihän sukkapuikkoja koskaan ole liikaa! Kortin unohdin kuvata, mutta Sny-parini kehoitti siinä sukkien sijasta neulomaan välillä vaikka pipoja, heh! Kiitos paljon paketista ystävälleni! Jään innolla odottamaan ensi kuun pakettia, jonka teema oli lempparini - on varmaan tullut jo kovin selväksi että sukkia neulon eniten ja jaloissakin aina pelkästään villasukat. 

18 kommenttia :

  1. Mukavaa, kun paketti löysi perille. Ehkä seuraavassa paketissa on sitten sukkiin liittyvää :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa oli :) Ehdottomasti uudestaan :) Ps. himoitsen tota siun Geishaa ;)

    VastaaPoista
  3. Puikkoja ei voi olla koskaan liikaa ja nyt sinun on opeteltava pitämään lapasia. Eihän käsien pidä paleltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäs ja niin se äitiki sanoo mut jotenki ne aina unohtuu tai häviää! :D

      Poista
  4. Minusta olis kans kiva osallistua johonkin yhteiseen tikuttelu iltaan, tosin en oo kuullut että meidän kylillä järjestetään sellaisia... täytyy varmaan järjestää oma... ;) Ihanan paketinkin olet saanut... minua hieman harmittaa kun en kerennyt nyt tälle syksynkään kierrokselle mukaan, näiden meidän perheen yllättävien käänteiden johdosta... mutta ehkä sit keväällä hoksais ajoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin emmin eka osallistumista,mutta päätin nyt sitten.. Eikä ainakaa vielä harmita :)

      Poista
  5. Kivan paketin olet saanut! Miunkii on pitänyt tuonne silmukkapajaan tulla monta kertaa, mutta aina on jäänyt...Pitää ottaa tavoitteeksi että tänä syksynä sinne tulen!

    VastaaPoista
  6. Onpas mukava paketti! Minuu harmittaa, kun unohdin ilmoittautua... Tuonne silmukkapajallekin mieli halajaisi, mutta täytynee yrittää raivata kalenteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl kiva ku se on joka viikko, ei harmita jos ei joka viikko kerkeisikää :)

      Poista
  7. Kantikkaat puikot ovat vielä hankintalistalla, pitäisi varmaan kokeilla.
    Kivan paketin sait:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan kivat, mut ei miun mielestä ihan sen hypetyksen arvoiset, mut kuka tykkää mistäkin :)

      Poista
  8. Mä olen varmaan kamala ihminen mutta kerrankin ihanan rehellisen oloista luettavaa! Seurailen jonkun verran käsityöblogeja ja olen törmännyt näihin paketin vaihtoihin sen enempää periaatetta tuntematta. Lähes aina postaukset on yyberhehkutusta siitä miten "ihanatäydellinenparas paketti minulle tulikaan!1" (enhän minä tiedä, voi kai se ollakin) mutta nääh.. Ihanaa siis kerrankin tämmöinen rehellinen suomalainen vähemmän hehkutettu postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kiitos! Ei kumminkaan tarkoita, ettenkö olisi kiitollinen paketista :)

      Poista
  9. Onpas kiva paketti sielläkin :-)

    VastaaPoista
  10. Hienon värinen paketti, nams. Ja eiku opettelemaan lapasten käyttöä, pista hakaneuloilla hihaan kiinni niinku itelläni aineskii ol lapsena, ei huku ja saatatpa muistaa käyttääkin. ;D

    VastaaPoista