torstai 15. toukokuuta 2014

Salaisen neuleystävän toukokuun tohinat

Tänään saapui tämän neuleystäväkierroksen toiseksi viimeinen paketti. Ehkä osaltaan vähän haikea mieli, että ensi kuu on jo viimeinen, mutta toisaalta odotan innoissani parini paljastusta. Mie oon edelleen sitä mieltä, että olen tälle kierrokselle saanut ehdottomasti parhaimman parin! Enkä nyt sano tätä miellyttääkseni, vaan ihan aikuisten oikeesti. Näkee paketeista ja muista, että hän todella on ottanut tolkkua mieltymyksistäni ja näkee paljon vaivaa pakettien suhteen.

Mutta nyt asiaan. Kävin hakemassa paketin ja kaasuttelin ystäväni mökille landelle. Maltoin koko matkan olla räpeltämättä pakettia koska se oli niin hyvin teipattu kii, että autossa ei ollut mitään teräasetta sen avaamiseen.  Ystäväni kissa Miisa oli myös sitä mieltä, että paketti oli iiiiiiiiiihana! Vaikkakin luulen, että Miisa oli enemmän riemuissaan pahvilaatikosta, kuin sen sisällöstä.


Paketista paljastui myöhästynyt syntymäpäivälahja sekä 5 kerää bamboo-lankaa, jota miulla tuolla varastossa muutama kerä onkin. On ollu jo pidempää tarkoitus tehdä tiskirättejä, mutta sukan neulomiselta ei oo mukamas kerennyt. Paketissa oli myös puiset knitpron 3mm puikot! Oon pitkään himoinnut puisia 3mm puikkoja, nyt on nekin. Jee!



Syntymäpäivälahja-osasta löytyi ihana huivi, joka malliltaan ja väriltään pääsee varmasti syksyn tullen käyttöön. Ystäväni toimi tässä huivin kuvauksessa mallina. Huivi on pinkki, mutta se vähän huonosti näkyy kuvista. Just miun värinenkin! Mukana oli myös itsetehtyjä koruja, joista pidin. Tunnustan vaan olevani äärimmäisen huono pitämään minkäänlaisia koruja, mutta säästän ne ehdottomasti semmoisia tilaisuuksia varten, jolloin muistan koruja käyttää.



Kiitos SNYlleni taas kerran hirmuisesti <3

7 kommenttia :

  1. Ihanaa kun paketti on mieluinen ja näin nopsaan tuli perille.Nyten pääsen sitten kesäkuun paketin kimppuun ja mietintä myssyn voin pistää päähän jotain arvoitukselista on tuossa kesäkuun paketin teemassa.Jota mietitäänkin tarkaan harkiten
    Tämän kieroksen teemat ovat oleet hauskoja toteuttaa.
    ihanaa kesän odottelua sinulle.
    Terveisin SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se sisältää yhtään pinkkiä ni se ei voi olla kuin mieluinen ;)

      Poista
  2. Ihanan paketin oot kyllä saanu :)
    Samoin ajatuksin täällä, haikkeeta va jännittää.

    VastaaPoista
  3. Tuo huivi on U P E A, tykkään!! Ja nuo langat herkullisen värisiä :)

    VastaaPoista
  4. Nam. Mikä paketti. Tuo kisu on kyllä aivan ihana ♥ myös.

    VastaaPoista
  5. Definitely imagine that which you stated. Your favorite justification appeared to be at the internet
    the easiest factor to consider of. I say to you, I certainly get irked even as other people consider issues
    that they plainly don't realize about. You controlled to
    hit the nail upon the top and also defined out the entire thing with no need side-effects , other
    people can take a signal. Will likely be again to get more.
    Thank you

    Visit my web page: weight loss and running

    VastaaPoista