lauantai 19. huhtikuuta 2014

Eka kerta puikoissa

Mie aloitin neuleurani about kaksi vuotta sitten. Suhteellisen vähä aikaa oon viettänyt lankojen parissa, mutta sitäkin ahkerammin.

Inhosin kaikkia neulejuttuja ja virkkaamista teiniin asti. Ala-asteella 3. luokalla puolen vuoden tekstiilikäsityökokeilun jälkeen valitsin puukäsityö-puolen, jolla sitten olin 9. luokkaan saakka. Kauppiksessa taasen ei moisia harrasteta, joten käsitöissä olin totaalisen tumpelo. Nuorena aikuisena innostuin ompelusta jonkin verran ja väänsin yhtä jos toista verhoa, tyynyliinaa ja koiranpantaa.

Mummoni kuitenkin joskus 12-15v vanhana opetti miut neulomaan edes vähän ja sainkin joskus teininä aikaiseksi säärystimet ja ehkä jonkun kaulaliinan. Harrastus oli pitkään horroksessa, kunnes pari kolme vuotta sitten päätin tarttua joulun alla puikkoihin. Nyt tuleekin sitten tämän homman ydin, sillä ensimmäinen dokumentoitu ja tallessa oleva neuletyö.

Nämä säärystimet väsäsin rakkaudella muutama vuosi sitten alkuneuloosissa parhaalle ystävälleni joululahjaksi. Ja voi kyllä. Kun näin nämä vuosien jälkeen oli huutonaurut taattu. Jos nyt vertaa näitä hienouksia esimerkiksi noihin palmikkosukkiin, niin ero on aika valtava. Ystävänikin totesi, ettei ikinä ole missään asiassa nähnyt näin nopeaa ja uskomatonta kehitystä. Haha!

Näitä säärystimiä on jonkin verran käytetty, mutta se ei silti selitä tuota, miten ne ovat kovin eri mittaiset ja toisessa on hirveästi langankiertoja ja leveyskin mitä sattuu. Oon sentään onnistunut saaman raidat ehkä jotenkin saman mittaisiksi, mutta... haha. Tässä kuvassa havainnollistuu selkeästi se, kumpaa säärystintä olen neulonut ensimmäiseksi. Luulen, että se on tuo oikeanpuoleinen sillä vasen on jo huomattavasti siistimpi.


En osannut, enkä tajunnut edes päätellä lankoja. Katkaisin langat ja vetäsin ne vain umpisolmuun. Hyihyi, solmujen teko on neuloksiin ankarasti kielletty, kun yleensä ne ei kestä, mutta tässä ne näköjään on solmittu äärimmäisen tiukasti, sillä ovat kestäneet tähän päivään asti.




Jalassa nämä hirvitykset ovat kumminkin ihan siistit. Ajavat asiansa kyllä. Eikä tavan talliainen välttämättä edes virheitä huomaa, kun ne tarpeeksi ruttuun ryttää. :D

7 kommenttia :

  1. Mutta itse tuossa kirjoitit juuri sen mikä tärkeintä eli väsäsit rakkaudella parhaimmalle ystävällesi. Mutta muuten on tosiaan todettava, että olet kyllä kehittynyt kutojana hurjaa vauhtia. Hyvä Sinä ! Pidä kuitenkin tuo sama ajatus mukana eli kun väsää rakkaudella, niin silloin ei pienet virheet haittaa mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Koen että jokainen käsillä tehty sukkapari, tai muu on tunteella tehty. Onnistui tai sitten ei :) se on pääasia!

      Poista
  2. Ihanat! Kyllähän tuo siun käsiala on nykyään aika erilaista, mutta ihanat nuokin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei sitä kehitystä ikinä ite sillee ajattele.. mutta kun nämä näin.. heheh :D

      Poista
  3. Minusta tämä postaus on ihana ja säärystimet liikuttavat. Ajattele nyt, mikä vääntäminen noissa säärystimissä on silloisille taidoillesi ollut. Ihan hirmuinen homma.
    Minä neulon vain hyvin harvoille ja valituille, niissä töissä on rakkautta jokaisessa silmukassa.

    VastaaPoista
  4. Suloiset säärystimet <3 ne on kuitenkin rakkaudella ja vaivoja säästelemättä tehdyt. Ja miusta yksi paras puoli käsitöistä on, että suhteellisen nopeasti näkee jo kehitystä.

    VastaaPoista
  5. Ihan katu-uskottavat jalassa! :D Mieletöntä huomata noin konkreettisesti, miten paljon onkaan kehittynyt! Siitä tulee kyllä intoa ja buustia kovasti lisää!

    VastaaPoista