Hymyilevä nainen

 Tervehdys pitkästä aikaan!

Instagramin helppous on imaissut miut totaalisesti, jonka vuoksi tämä blogi on ollut vähän heitteillä. Kiva on ollut kumminkin seurata, että täälläkin kävijöitä on, vaikka uutta sisältöä en kirjoitellut todella pitkään aikaan. 

Tää vuosi on ollut enemmän kuin haastava, miulla on ollut aika paljon terveysongelmia, joidenkin vuoksi en ole jaksanut tehdä niin hirveesti kuin aiemmin. Toki eihän sitä osaa sohvalla vaan istuksia, joten oon palannut vähän neulomaan ihan käsin perinteisesti puikoilla..

Nyt pari viikkoa sitten sain valmiiksi nämä Niina Laitisen suunnittelemat kirjoneulesukat. En ole puikoilla neulonut kuin muistaakseni pari paria aikaisemmin, joten tää oli hyvää harjoittelua. Olin opetellut lankadominassia youtubesta ja sen ansiosta se onnistui mielestäni hyvin. Lankadominanssilla saa kirjoneulekuvioista selkeämpiä, joten suosittelen kurkkaamaan esimerkiksi tän videon miten sitä lankadominanssia neulotaan.

Ohje näihin sukkiin löytyy ainakin Niina Laitisen ohjevihkosesta Neulottua iloa. Löysin sen lehtisen s-marketin lehtihyllystä ja hintaa lehtisellä oli 8,90€. Ei paha :) 

Mutta tälläiset sukista tuli





Hymyilevä nainen
Ohje: Hymyilevä Nainen - Niina Laitinen
Lanka: 7 veljestä, Novita
Puikot 3,5mm



1 kommentti

  1. Tämä mallihan on Laitisen kopioima oikea suunnittelija Donna Andersson. Löytyy pintarestista

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.