Päiväretki Keravalle

Sain kutsun Prymiltä tulla Keravalle viettämään neulebloggari-päivää heidän toimitiloihin. Ei todellakaan tarvinnut kahta kertaa miettiä, että lähenkö vai en. Päivä sattui lauantaiksi, joten ehdottomasti! Aamulla starttasin matkaan täältä Lappeenrannasta vähän jännittynein mielin. Oon semmoinen innostuja-jännittäjä, ei tarvii olla isokaan asia niin menetän suunnilleen yöuneni, enkä malta odottaa sitä päivää. Mieltäni kumminkin rauhoitti tieto, että siellä suurin osa on jokseenkin tuttuja ihmisiä ja meillä kaikille on siellä jotain yhteistä - rakkaus lankoihin ja someen!

Mukaan paikanpäälle oli päässyt Kototeko -blogin Sanna, Hupsistarallaasta tuttu Terhi, Mehukekkereiden Veera, Kardemumman talon Paula, Koukutettu -blogin Jaana, Raitalammas - Taina, Tuin kutomon Tui ja Langan päästä kiinni -blogin Tiia N.

Meidät bloggaajat oli ihanasti huomioitu - meille oli tehty hienot nimikyltit, joista oli helppo tunnistaa toisensa, jos ei ollut ennen livenä tavannut tai blogissa nähnyt kasvokuvia. Miusta se oli ihana ajatus, kun mietin et laitanko lankahelvetti-pipon päähän tai jotain -vaikka miun nyt tunnistaa tosi moni kun en ole kovin salaperäinen henkilö ja pölötän omalla naamalla instastooriin päivittäin. Sitten aloitettiin alkumaljoilla ja meille kerrottiin vähän Prymistä ja heidän toiminnastaan. Prym on siis iso firma, mikä tuo ja tekee kaikkea mitä voit kuvitella liittyvän neulontaan ja käsillä tekemiseen ylipäätään. 

Mutta täytyy sanoa, että oon hitsin huono somettaja. Kun jotain tapahtuu niin mie unohdan kuvata ihan täysin. Muistin nyt sentään jotain kuvata tänne teillekin!



Päästiin testailemaan uutuuslankoja ja arvuuttelemaan mitä materiaalia ne olivat. Goodie bagistäkin löytyi ihania uutuus-sukkalankoja, uusia Regian Premiun lankoja - alpaca softia (62%villaa, 23% polyamidua ja 15% alpakkaa) ja merino yakia (58% villaa, 28% polyamidia ja 14% jakin villaa). Molemmat itselle ainakin mukavia uutuuksia ja huomasin, että ne neuloutuvat todennäköisesti vaivatta myös neulekoneella. Meinasin olla niin hurja, että neulon niistä kerrankin omiin jalkoihin!


Sitten testailtiin erilaisia puikkoja. Itselleni jo kaikki olivat tuttuja, tarjolla oli tavalliset alumiiniset, bambupuikot, knitpron puiset ja erconomiksit. Suosikkini edelleen puikoista ovat puiset knitpron puikot. Muistan aloittaneeni neuleuraani niillä kamalilla alumiinipuikoilla, sitten siirryin bambuun ja sittemmin kokeillut kaikkia, mutta suosikkini ovat edelleen nämä puiset. Erconomiksitkaan eivät olleet huonot, mutta jotenkin ne puiset istuu käsiini parhaiten.

Puikkoja testaillessa kehkeytyi hyvä keskustelu siitä, miten monen koululaisen käsityöinto tapetaan heti ala-asteella jo huonoilla välineillä. Moni neuloja on varmasti samaa mieltä, että kun on vähän paremmat välineet neuloa niin homma on oikeesti ihan hitsin hauskaa. Miksei koulut vaikka voisi investoida noihin erconomikseihin, mitkä ovat mukavat käsissä ja ne ovat suunniteltu aloittelijat mielessä, kun niiltä ei silmukat pääse pisaran mallisen kärjen vuoksi edes tippumaan kovin herkästi. Mene ja tiedä.


 Päästiin myös vähän touhuilemaankin kaiken höpötyksen lomassa. Askarreltiin tasseliheijastimet, johon mie suorastaan hurahdin. Miusta vähän tuntuu, että joudun niitä askartelemaan tässä kotonakin muutaman, koska sen verran hauskaa puuhaa se sitten oli. Miulla on vielä näin syksyihin pienoinen heijastinneuroosi ja tykkään ripustaa itseeni ja koiriin useammankin ja tykkään käyttää heijastimina muitakin kun lähikaupan mainosheijastinta. Toki mitkään heijastavat korut taikka langat eivät korvaa oikeaa turvamerkittyä heijastinta, mutta ovat hyvä lisä. More is more ja mielestäni pimeällä ei voi käyttää heijastavaa materiaalia koskaan liikaa.

Yllättyykö joku, kun kerron, että omiin heijastaviin koruihini käytin tietenkin harmaata blingbling-lankaa ja pinkkiä. Heh! Mielessäni jo pyörittelin semmoista blingbling-sateenkaariversiotakin. Hmm.

Näitä tasselihärpäkkeitäkin saa Prymiltä. Ei voi kyllä tupsun teko enää helpommaksi mennä. :)


Mutta joo, semmoinen oli se. Vielä iso kiitos Prymille järjestämisestä ja oli ihana nähdä käsityöbloggaajakolleegoita, koska ei teitä liian usein nää! <3

1 kommentti

  1. Voin kuvitella, että hauskaa oli. Kivat heijastimet!

    VastaaPoista