Villasukkien vuosi

Sain vihdoin käsiini tämän Niina Laitisen ensimmäisen tuotoksen Villasukkien vuosi-kirjan. Kirja julkaistiin jo hitusen ennen joulua, joten oon vähän jälkijunassa tämän kanssa, mutta eikös se niin mee, että parempi myöhään ku ei millonkaan.


Monelle Niina Laitinen on tullu jo varmasti entuudestaan. Niina ylläpiti ennen Taimitarha-blogia, joskus kaaaauan sitten, sitten julkaisi sivuilleen ja Ravelryyn ohjeita, jotka ovat pääsääntöisesti suunniteltu paksuille langoille; kuten novitan 7 veljestä taikka nalle. Mie itse muistan, kun aikanaan blogia aloin pitää viitisen vuotta sitten, kun törmäsin Niinan blogiin niin tykkäsin heti. On myös ollu ihana seurata vierestä urakehitystä ja uskallusta lähteä yrittäjäksi tällä tavoin. Ja vielä kivempi on ollut huomata, että vastaanotto Niinan suunnittelemilla sukilla on ollut huikea.

Niinan ohjeita voi ostaa esimerkiksi hänen omilta verkkosivuiltaan tästä linkistä.

Mutta mitäpä olen mieltä itse kirjasta? Miusta se on kovin Niinan näköinen. Kuvat ovat rouheita ja kirja on selkeästi tekijänsä näköinen. Kuvat ovat miusta tarpeeksi selkeitä ja miusta hauska yksityiskohta kirjalla oli, että osa kuvista oli aukeankokoisia ja "väärinpäin". Se toi kivaa fiilistä kirjaan.

Pistin merkille myös sen, että ihan varsinaisia aloittelijoiden ohjeita kirjassa ei ole, mutta ohjeet ovat selkeitä ja kun suurin osa on juuri nimenomaan paksuille langoille niin uskallan väittää, että aloittelijatkin hyvin voivat uskaltaa kokeilla herkkiä pitsineulesukkia, kun valmistuvat kumminkin nopeasti ja ovat yksinkertaisia, vaikka tuntuu et ruutupiirros ohjeesta saattaa säikäyttää. Tähän on semmoinen protip - post it-lapun kanssa isojakin ruutupiirroksia ohjeissa on helppo seurata!



Oma suosikkimallini oli ehdottomasti nämä Hankiaiset, jotenkin niin superliikkikset. :) Kirjassa oli muutamat kirjoneuleohjeet ja pääosin palmikko- ja pitsisukkien ohjeita, tykkäsin.


Kirja saatu Moreeni-kustantajalta bloginäkyvyyttä vastaan.

3 kommenttia

  1. Mie selasin tätä kaverilla, ja kaunis kirja se kyllä on! Monet kuvat oli kyllä melko tummia, mallineuleen näkyminen kuvassa kokonaisuudessaan palvelisi kirjan käyttäjää paremmin...

    VastaaPoista
  2. Ja Niinahan julkaisee paljon yhteisneulonta malleja Facessa, aina yhtä ihania.

    VastaaPoista
  3. Kirjan ohjeella kutomani kahdet sukat painavat molemmat hieman enemmän kuin ohjeen ilmoittama langan menekki.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.