Novita vaan teki ikävän tempun! Ohjehan oli alunperin Novitan vanhoilla sivuilla. Sivut poistettiin kokonaan ja ihmisille (minä mukaanlukien) iski hätä, missä ne kaikki ihanat ohjeet! Onneksi Novita korjasi asian ja vanhat neuleohjeet löytyvät Novitan arkistosta, joka on selkeästi riisuttu versio entisistä sivuista. Sain tämän johdosta myös muutaman sähköpostin, jossa kyseltiin ohjeiden perään.
Tämä muutos tarkoittaa myös sitä, että kaikissa vanhoissa palmikkosukka-postauksissa on toimimaton linkki, ärrinmurrin. Onneksi se nyt kumminkin on verkossa, vaikka taidan sen jo osata ilmankin ;) Miusta käsityöblogien tärkein asia postauksessa on nimenomaa se, mistä ne on tehty ja missä ohje, jos se on saatavana. Siksi itelle on tärkeää, että ne on jokapostauksessa! Täytynee siis ottaa urakaksi ja korjailla vanhoihin tehtyihin se uusi linkki :)
Mutta enivei, tälläset tuli tällä kertaa. Lisäsin muutaman nurjan silmukan, kun tein niistä tälläiset melkein polvisukat.


Lanka: Novita 7 veljestä
Menekki kokoon 38 158g
Puikot: 3,5mm
Ihanat sukat! Ompa ihana tietää mistä vanhat Novitan ohjeet löytyy. Itsekin miettinyt tekevänsä niistä pari ohjetta vaan sitten ne katosi. :o Kiitos! Nyt voin jatkaa suunnitelmien mukaan. ;)
VastaaPoistaKiitos kehuista :) joo, onneksi ne on nyt tallessa kumminkin :)
PoistaToimiipas tuo väri tämän mallin kanssa kivasti yhteen. (: Ja joo, tuo Novitan sivustomuutos on aiheuttanut harmaita hiuksia mullekin. Oli tosi hankalaa löytää yhtään mitään, kun googlailu ei vienyt perille. Yh! Novitaknitsin kautta vaivoin löysin tuon arkiston. Mutta pääasia on, että ohjeet ovat (Luojan kiitos) olemassa edelleen! (:
VastaaPoistaJoo, yllätyin itsekin! Miusta palmikko on kaunein jossain hillityssä sävyssä, mutta tääkin pelaa oikein hyvin :)
PoistaMutta mistä tuo arkisto tuolta sivuilta löytyy?
VastaaPoistaTekstissä oli linkki Novitan arkistoon, mutta tässä vielä http://arkisto.novitaknits.com :)
PoistaTuo on lempisukkamallini. Olen tehnyt tuota mallia pari kertaa vuonna 2010 ja väreinä olivat petrooli ja kanerva. Kanervanväriset menivät äidilleni enkä löydä petroolinvärisiä sukkiani mistään. Täytyy etsiä muuttolaatikosta, kun olemme muuttaneet pari kertaa 2010 jälkeen. Pitäisi varmaan tehdä yhdet sellaiset tänä vuonna.
VastaaPoistaTää on miun lemppari! <3
PoistaIhanat sukat! <3 Tuo oli kyllä ikävää, että Novita meni siirtämään uuteen osoitteeseen nuo ohjeet, eikä vanhat linkit enää pelitä.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhanat sukat. Sait saman sydärin kuin minäkin. Kaikki linkit blogissa ei enää toimi ja ohjeet kaikki hukassa. Onneksi novita muutti ja nyt saa niitä vanhempia ohjeitakin taas. En meinaa sitten yhtään tykkää uusista heidän sivuistaan. Vanhat tuntuivat niin mukavilta.
VastaaPoistaJoo, harmi homma, täytynee ottaa urakka tässä joku kerta. Ja miustakin niitten uudet sivut on jotenkin sekavat, kai niihin tottuu...
PoistaNovita on kyllä jotenkin mennyt kokoajan alemmas ja alemmas. Uudistukset mitä tehdään, ei ole oikeasti hyödyllisiä. Langat on huonompilaatuisia ja varmaan kalliimpia ym. Mitähän tästä seuraa. :( Mutta ihananväriset on nämä sukat joka tapauksessa!
VastaaPoistaValitettavasti oon samaa mieltä. Sivut on hankalat ja jatkuva lankamalliston vaihtaminen on harmillista, kun jotkut langat ovat myynnissä vaan puol vuotta. Ymmärrän, että pitää pysyä trendien mukana ja uudistuakin mutta ei ihan noin ahkeraa.
PoistaIhanat on ja kiitos vielä kun löysin ohjeen sinun avuillasi! :)
VastaaPoistaKauniit sukat taas : ) Kiva kun vanhatkin ohjeet löytyi. Etsin erästä ohjetta jota ei koskaan löytynyt, MUTTA nyt sen löysin vinkeilläsi. KIITOS siitä Sinulle : ))
VastaaPoistaKiitti tosiaan tuosta tiedosta, huomasin nimittäin minäkin, että Novitan ohjeita ei enää löydy vanhasta paikasta. En vielä ehtinyt ruveta surffaamaan niiden perässä, ja nyt laitoitkin kätevästi linkin, mistä löytyy!
VastaaPoistaNämä on kyllä hienot! Josko tänä vuonna saisin itse tehtyä nämä kans. :)
VastaaPoistaSuosittelen! Helppo malli ja jopa koukuttava, kun tein kahdet samanlaiset sukat peräkkäin.
PoistaLöysin petroolinväriset sukat ja ihmettelen nyt, miksi niissä sukisa on 20 cm pitkät varret eivätkä ole ohjeen mukaan 35 cm pitkiä. Taisin silloin aloittelevana neulojana harjoitella ja tein vain lyhyet varret. Teräosa on vaan liian löysä eli taisin neuloa 4 mm puikoilla, huh. Eihän sitä aloittelijan ajatellut asiaa kunnolla vaikka minulla on kylläkin tiukka käsiala. Taidan neuloa uudet sukat 3,5 mm puikoilla ja tällä kertaa tulee kyllä 35 cm pitkät varret! :D
VastaaPoista20 cm pitkuisessa varressa on siis palmikon alapuoli, kolme täysinäistä palmikkoa ja palmikon yläosa.
PoistaMuistaakseni äidin sukissa pidemmät varret. Täytyy katsoa kuvista, kun olen koneella.
PoistaKauniit sukat!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPiti sanoa että nää on aivan ihanat! :D Huumaavan mystinen violetti toimii aina!
Poista