Kiitokset Puikkomaisterille

Käsityöpiireistä tuttu Puikkomaisteri julkaisi vihdoin sukkakirjan!

Reilu viikko sitten Snurressa järjestettiin kutsuvieras bileet kirjan merkeissä, olin superotettu kun sain kutsun, mutta valitettavasti en päässyt sillä kertaa. Matkaa meiltä Helsinkiin on hyvin yli 200kilsaa ja arkena kulkeminen on hankalempaa. Tyydyin sitten tilaamaan kirjan adlibriksestä ja odotin sitä kaksi viikkoa (oli muuten sangen pitkät kaksi viikkoa, pöh! :D )

Jäi kyllä ihan hirveesti harmittamaan, kun en itse bileisiin päässyt, varsinkin kun jälkikäteen sai kuulla, ketä siellä oli ollut paikalla. Olisin niin kovin halunnut tavata näitä miun blogi-idoleita, kuten itse Tiinaa, Terhiä Hupsistarallaasta ja Hannea Eilen tein-blogista. Uskon ja toivon, että miulle tulee vielä mahdollisuus tavata heitäkin jossain joskus :)

Lohduttaudun kumminkin tällä kirjalla ja haluan kumminkin kiittää Puikkomaisteria kutsusta ja mahtavasta kirjasta (jonka kyllä ihan ite maksoin, ei ole maksettu mainos tämä :P )



Tämä Puikkomaisterin sukkakirja ei ole aloittelijan kirja. Toisaalta se on hyvä asia, koska on monen monta kirjaa missä tavataan perussukan ohjetta ja niitäkin miulta jo hyllystä löytyy. Kirjassa oli paljon monimutkaisia kirjoneulejuttuja, jotka eivät rehellisesti sanottuna vielä oikein sovellu miun tän hetkiseen osaamistasoon, mutta ainahan tässä opetellaan eteen päin. Kirjassa oli paljon huikeita sukkia ja kuvioita ja etenkin iso plussa kirjan selkeistä ja hyvistä kuvista. Ei muuten oo kerta tai kaks, kun on selannut jotain ohjetta kirjassa tai netissäkin, mutta kuva on niin huono, ettei siitä ota oikein selvää mitä siitä tulee - ja ainakin itselläni ei oo niin selkeä visiointikykymikälie, että osaisin pelkästään ohjetta lukemalla ymmärtää millainen sukka on valmiina.

Joten iso plussa ja papukaijan merkki tästä suorituksesta, ilmeisesti jos oikein ymmärsin niin Puikkomaisterilta on odotettavissa käsinekirjaa jossain vaiheessa myös, eli sitä odotellessa ;)

3 kommenttia

  1. Voi että, ku riittäis kärsivällisyys ja aika tollasiin huikeisiin kirjoneulesukkiin! Ehkä joskus vielä... Mutta mikä ihana raitalanka on tossa kuvassa vasemman puoleisessa purkissa ihan alimmaisena? Näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin sain eilen Adlibriksestä oman kirjani (pitkän) odotamisen jälkeen ja sain Susamikat jopa puikoille! Saa nähdä tuleeko valmista, sen verran on tuo kirjoneule minunkin osaamistasoon nähden vaativaa. Tosin juuri tuo Susamika oli selvästi helpoimmasta päästä.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta! Mulla menee käsityöinto vuodenaikojen mukaan: ompelen erityisesti keväisin ja kesällä, mutta syksyisin ja talvella neulon ja mieluiten sukkia :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.