Ihan väärinpäin

Mie oon ollut tähän asti aikalailla perinteinen sukanneuloja. Varresta alkaen ja yksi kerrallaan. Viime syksynä intouduin kokeilemaan muutamat sukat magic loopilla varresta alkaen, mutta siihen sekin into aikalailla tyssäsi.

Nyt opeteltiin kokonaan ihan uutta. Olin jo hyvän aikaa sitten ilmoittautunut Pyöröpuikon sukkakurssille, jossa opeteltiin neulomaan magic loopilla varpaista alkaen. Miljoonan turhautumisen ja kirosanojen saattelemana sain kuin sainkin nämä valmiiksi!



Tekniikka oli hauskaa vaihtelua normaaliin neulomiseen, eikä se nyt oikeastaan ollut niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Onneksi miulla on ihana pomo, joka ohjeisti miuta kurssin ulkopuolellakin näiden kanssa. En vielä sata prosenttisesti vakuuttunut kumminkaan, vaikka toinen pari on jo hyvällä mallilla.

Mietin plussia ja miinuksia
  • plussaa - Langan voi helpommin käyttää kokonaan kuin varresta aloittaen
  • plussaa - Kärki on miusta kauniimpi
  • plussaa -  Kantapään tehtyä tuntuu kuin olisi jo loppusuoralla 
  • plussaa - vaikka aluksi tuntui, että neuloo, neuloo ja vaan neuloo muttei valmistu niin lopussa olikin kiva,  kun ei tarvinnut aloittaa toista sukkaa!
  • miinusta -Sukan suusta on hankalampi saada kaunis, itse en ainakaan osaa kovin nätisti päätellä joustavasti
  • miinusta - raitasukissa jää langanvaihto tyhmästi sivulle, jos vaihtaa langan kerroksen vaihtuessa.
Loppupeleissä plussia oli aika paljon. Aion ehdottomasti käyttää tätä taktiikkaa esimerksi perussukkien tekoon. Ja nyt on jo seuraavat tällä mallilla puikoilla tulossa.. hiljaa mutta varmasti ;)





Lanka: Teetee pallas, 65g
Puikot: 3mm pyöröt

13 kommenttia

  1. Ei uskois varpaista neulotuks ton kantapään perusteella. Eli siis tykkään tosta kantapäästä kun se näyttää niin perus vahvistetulta kantapäältä. Onko tohon ohjetta jossain saatavilla vai onko siellä kurssilla vaan opetettu? Ite oon nyt parit tehny varpaasta tiimalasikantapäällä, mutta ois kiva tehdä tommonen näkönen vahvistettu. Ne näyttää mun mielestä hassuilta kun on tehty vahvistettu varpaasta sillai täysin samanlailla kun varresta, että sitten se on "väärinpäin". Olipas pitkä sepustus kantapäistä, mutta vaikutuin tästä niin paljon :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on "Tinnan kantapää" eli kurssin vetäjän versio. Voin pyytää, että jos hän julkaisisi omaan blogiinsa tämän version ohjeen :) miekin oon yleensä nähny vaan niitä "nurin päin" tehtyjä :)

      Poista
  2. Kantapäähän minultakin tyssäsi kärjestä aloitettujen sukkien teko jo pari vuotta sitten enkä ole uudelleen yrittänyt. Jos saat sen ohjeen kurssin vetäjältä, laittaisitko linkin tänne.

    VastaaPoista
  3. Tuo on mukavaa aivojumppaa tehdä välillä nurinperin. Muuten kyl varresta alkaen tulee edelleen luontevammin. Kaunis väri!

    VastaaPoista
  4. Mulla samat fiilikset kärjestä aloitetuista! Muuten tykkään tekniikasta, mutta varren suuaukko jää aina lörpöksi tai liian tiukaksi. :(

    VastaaPoista
  5. Tuo keltainen väri on aivan täydellinen!!
    Ja todella ihanat sukat oot saanut aikaan :)

    VastaaPoista
  6. Ihana väri! Mie oon tehnyt polvisukkia kärjestä alkaen, niihin saa lisäykset kohdilleen kun pääsee vähän väliä sovittamaan. Nyt iskikin himo keltasiin polvisukkiin kevääksi...

    VastaaPoista
  7. Minä kans oon opettelemassa tuota :) Ens ke opeteltas kantapää. Sukkien neuloja en ole ollu koskaan, viimeksi oon sellaiset tainnu tehdä n. 14 vuotta sitten... Niistäkin tuli aivan karmeet: kantapää ei onnistunu nätisti eikä kärkikään :D Mutta jospa se tällä tekniikalla sujuis paremmin.

    VastaaPoista
  8. Pitäneen kokeilla tätä tekniikkaa joskus, vaikka vaikuttaakin siltä että minun hermot ei tulis tällaisten teossa kestämään :D

    VastaaPoista
  9. Hyvä hyvä! Mä niin innolla odotan, että nyt aletaan saamaan tänne hyviä ohjeita varpaista alkaen loopattuna kaks kerralla! Jesh! Mun mielestä kaikkein vaivattomin tapa, kun molemmat valmistuu yhtaikaa. Eikä tarvi muistella ekan lisäyksiä, kavennuksia, what ever, kun kaikki tapahtuu molemmissa sukissa samalla kertaa.

    Oikeastaan odotan innolla, että saat selvitettyä kuinka tällä tsydeemillä voi neuloa raitasukkia kahdelta kerältä siten, että lanka juoksee molemmilta keriltä sekä sisä- että ulkopuolelta. Se on se mun kompastuskivi, saan langat tuhannen myttyrään :-D

    VastaaPoista
  10. Magic loopilla minäkin teen kaikki sukat, ne valmistuvat jotenkin paljon vaivattomammin. :D Kärjestä aloitettujakin olen muutamat tehnyt, mutta kantapään aina tiimalasina. Tuollainen kantapää olisi kiva oppia, eli ehdottomasti linkkiä tänne, jos ohje laitetaan nettiin. :)

    VastaaPoista
  11. Raitasukissa väri kannattaa vaihtaa niin, että ensimmäinen vaihto tehdään vasta takaosan keskellä, ei sivulla. Ei näy mitenkään lopputuloksessa ja siten jatkossa voi vaihtaa takana, kuten on tottunut.

    VastaaPoista
  12. Samaa mieltä kärjen ja kantapään plussista !!
    Kauniit tuli !!

    Kokeile joskus sitä Ananan blogin hupparisukkaa - saattaisi olla vastaus päättely"ongelmaan".
    Mä tein sellaiset ja sukansuun siisteys vaikutti.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.