Posti toi tänään kortin! Arvasin jo kuoresta, että salainen neuleystäväni siellä minua muistaa ja oikeassa olin. Postcrossingia enemmä ja vähemmän harrastaneena olen aina innoissani itse tehdyistä korteista. Niissä on sitä jotain! Toki tykkään eritoten myös mustavalkoisista korteista, mutta ajatuksena se, että joku on itse nähnyt vaivaa tehdessään tuon niin kivahan se on.
Kortti oli kiva Halloween-aiheinen, vaikkakin olen vahvasti sitä mieltä, että halloween ei ole suomalainen juhla ja yhtä jenkkien hapatusta. Kortti silti piristi! Kiitos! <3
Saatiin eilen vaihteeksi suru-uutisia. Mieheni täti oli kuollut äkillisesti just hikisesti viiden kympin ylittäneenä. Mitään syytä ei vielä tiedetä ja uutinen oli totaalinen shokki. Täti oli löytynyt työpaikalta kuolleena aamulla. Koko homma tuntuu ihan epärealistiselta ja siihen on vielä tosi vaikea suhtautua. Luulen, että asia tärähtää kunnolla tajuntaan vasta hautajaissa.Täti asui perheineen toisella paikkakunnalla ja näin ollen ei tavattu usein, mutta pidettiin yhteyttä muuten. On elämä vain niin hiton väärin. Juuri kun oltiin pääsemässä yli miehen isän samantapaisesta äkillisestä lähdöstä reilu vuosi sitten niin nyt iski tämä.. Niinhän ne kai sanoo, että parhaat lähtee aina ensin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voih! Suru-uutiset ovat aina raskaita, mutta vielä raskaampia ne ovat kun uutinen tulee täysin yllättäen! Lämmin osanotto kaikille omaisille ja läheisille.
VastaaPoistaJaksamisia surun keskellä!
VastaaPoistaVoimia surun keskelle! Elämä on välillä niin yllätyksellinen ja arvaamaton - niin hyvässä kuin pahassa.
VastaaPoistaKiitos! <3
VastaaPoistaOsanotot teille molemmille miun puolesta! :( Voimia ja jaksamista teille kovasti! En nyt osaa mitää syvällisempää tähän sanoo :(
VastaaPoistaosanottoja :/
VastaaPoistaI got this site from my pal who told me concerning this site and at the moment this time I
VastaaPoistaam browsing this web site and reading very informative articles
at this time.