Halloween stopparimönjäsukat

Neuloin vaihteeksi ihan perussukat. Oli tarve villasukille ja oli tarve kokeilla sukkastopparimönjää, joten pikaisesti neulotut perussukat halloween teemaväreissä oli aika hyvä tähän kohtaan.


Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Malli: omasta päästä, perussukat :)

Oli vaihteeksi mukava neuloa ihan tavan normivartiset perussukat. Olen viimeaikoina vääntänyt hulluna pitkävartisia tennareita ja sukkia ylipäätään. Lahjaksi kyllä miusta pidempivartiset on kivempi antaa, riippuen saajasta tietenkin - mutta pidempivartiset ovat aina näyttävämmät.

Kaverini oli myös hommannut sitä sukkastopparimönjää, joten päätin kokeilla sitä ennenkuin höyrähdän ostamaan sitä itse. Liukkaustestiin eivät ole sukat vielä päässeet, mutta ihan hyvää palautetta mönjä sai keskustelupalstoilla - puolesta ja vastaan, niinkuin aina. Kaverini oli laittanut lapsensa sukkiin, kuulema ihan toimivaa tavaraa. Saa nähdä miten toimii aikuisten sukassa. Laitoin myös aika vähän ja varoen, ei tarvitse kumminkaan ihan samaa pitoa kuin lasten sukissaa ;)



20 kommenttia

  1. Laita ehdottomasti heti monta kerrosta! Mun huovutetuissa tossuissa toimii ihan hyvin, mut on tosiaan varmaan kymmenen kerrosta.

    Kivan pirtsakan väriset sukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kolme :) tosin varmaan vähän liian ohkasesti. saa nähä! :D

      Poista
  2. Kivat sukat! Mönjästä ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
  3. mäkin oon miettinyt tuota mönjää lasten sukkiin, mutta eikö se ole aikas kallista ja riittääkö siitä edes moneen pariin? kivat teemasukat! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi riittoisaa! Monen monta paria tulee tuubista :)

      Poista
    2. Kiva tietää! Kiitoksia! Ehkä sitten voisi ostaa ja kokeilla!! =D

      Poista
  4. Ooh pitäisi kans lapsille kokeilla tuota. Ei oikein tule kotona pidettyä lapsilla villasukkia, kun se on yhtä liukastelua. Ja hei sinula uusi kiva banneri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tuosta ei nyt paljoa köyhdy. Maksaa 7-10e riippuen paikasta ja on riittoisaa. Lapsien jaloissa kuulema hyvät :)

      Poista
  5. Mä kerran tilasin tuota netin kautta. Paha vaan että oli talvipakkanen ja paketti postilaatikossa useamman tunnin. Jäätyi eikä sen jälkeen toiminut ollenkaan :( .

    VastaaPoista
  6. Toimiskohan tuo tumpuissa? Mulla on perjantaina polvileikkaus ja siitä eteenpäin mennään sitten keppien kanssa. Olen jo kauhistellen kuvitellut, miten tumput lipeää keppien kädensijoilta ja joudun uudelleen korjailtavaksi. :D Voisinhan tietenkin ostaa nahkahanskat, muttakun tumput vaan on niin ihanat.

    VastaaPoista
  7. Ihanat perussukat! Ihana kontrasti väreissä :) Osaatko sanoa, kuinka hyvin/huonosti lika näkyy mustassa jarruaineessa? Valkoiseen nimittäin tarttuu todella nopeasti, mutta onko samaa ongelmaa mustassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyl sanoa, mut luultavasti ei niin hyvin ku vaaleassa ;)

      Poista
  8. säpäkän väriset sukat<3
    Lupasin kummipojalle neulottuja joululahjoja ja olen miettinyt pääni puhki minkä väriset sukat tekisin ja nytpä selvisi sekin :D

    VastaaPoista
  9. Tuota mun onkin pitänyt testata virkattuihin mattoihin...kiinnostaa.

    Hei mun blogissa on kaikille kädentaitoisille haaste. Tulit mieleen! Vink vink ;)

    VastaaPoista
  10. Ihanat sukat, ja mä oon kans miettiny tota stopparimönjää, ku meillä on laminaattilattia niin jonkun verran villasukat luistaa...

    VastaaPoista
  11. Meillä on tytön sukanpohjiin tuota laitettuna ja hyvin on pysynyt sekä toiminut. :)

    VastaaPoista
  12. Kannattaa näköjään lukea blogeja, en tiennyt moisen mönjän olemassaolosta ollenkaan! Saako sitä jostain livekaupasta täältä E-Karjalasta ettei käy niinkuin Miia-Rebekalle et jäätyy laatikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappeenrannan Askaretasta ostin omani :) se on siinä torin laidalla :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.