Tassun jäljillä

Olenkin ohimennen maininnut, että meillä on koiria kaksin kappalein nykyään. Kuukausi takaperin jouduimme tekemään raskaan päätöksen ja yksi laumanjäsenistä on nykyään sateenkaarisillalla. Nyt laumaa vahvistaa valkoinenpaimenkoirauros Paavo ja kleinspitz Lilo.

Paavo tuli meille pari vuotta sitten aika tasan tarkkaa ja täytti kevällä 7 vuotta. Lilo on 6-vuotias ja ollut meillä pennusta asti, joskin oli sijoituskoira alkuunsa :) Olen aina ollut enemmän ja vähemmän koirafani, mutta penskana ja teininä olin niin pahasti allerginen koirille, että oman koiran hommasin vasta kun muutin omaan kotiin kuutisen vuotta sitten. Koira-allergiani siedättyi ja nykyään siitepölyallergianikin on kadoksissa. Tosin siihen voipi olla syynä myös perussairauteeni (vaskuliitti Wegenerin granutomaloosi) syömä kortisoni, mutta enivei. Koirat on miulle kuin lapsia ja en voisi kuvitella enää elämää ilman karvaisia, vaikka Paavosta irtoaa karvaa niin että välillä meinaan tulla hulluksi ja neuletöistäni löytyy enemmän ja vähemmän koirankarvaa, niin silti ne on <3

Mutta niin. Koska syksy on tulossa kovaa vauhtia ja iltalenkitkin suoritetaan jo pimeällä niin koen erittäin tärkeäksi heijastimet ja valojutskat. Kävin siis hommaamassa uusiin hihnoihin kangaskaupasta metrin teipattavaa heijastinnauhaa ja liimasin niitä Paavon nahkahihnaan ja Lilon flexiin. Olen todennut tämän erittäin tehokkaaksi tavaksi, sillä ne irtoheijastimet aina häviää ja hukkuu ja tippuu matkalle. Edelliset heijastinteippaukset kestivät melkeempä kaksi vuotta vanhoissa hihnoissa. Viivin hihnassa, joka roikkuu remminaulakossa on edelleen teipit paikallaan, vaikka kylläkin elämää nähneenä jo. Olen myös tilannut ebaysta vielä led-valot koirille, sillä usein iltalenkkireitti kulkee pienen metsän läpi ja Lilo on irti niin tuolla pimeässä pientä ruskeaa koiraa ei nää tekemälläkään ja vaikka kadut on valaistut täällä niin pieni koira hukkuu hirveän helposti tietä ylittäessä asfaltin tummuuteen. Haluan olla koirieni kanssa esimerkki, sillä miuta on niin monesti pänninyt ihmisten heijastimen käyttämättä jättö. Olen monesti meinannut ajaa etenkin pyöräilevien tyyppien päälle näin syksyisin ihan valaistullakin alueella, koska en yksinkertaisesti ole huomannut heitä.


Liloa ei erota, mutta siinä se vieressä on. Valo on tärkeä!


JOTEN KÄYTTÄKÄÄ HEIJASTINTA! :)

ps. Liityin vihdoin virallisesti Bloglovin´in ja muokkailin vähän ulkoasuakin, Mitäs pidätte?

5 kommenttia

  1. Huomasin, että olit liittynyt blogini lukijoihin ja tulin kurkistamaan, millainen blogi sinulla on. Ensiksi, kiitos kun liityit blogini lukijaksi! Ja Wau miten upea blogi tämä onkaan! :) Paljon kaikkea hienoa ja inspiroivaa! ja blogin ulkoasukin miellyttää silmääni :) Jään ehdottomasti seuraamaan :)

    Ja ihania koiruuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistani löytyy haaste sinulle! :)

      http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2013/08/11-kysymysta-haaste.html

      Poista
  2. moikka! hieno ulkoasu mutta voi ei, missä se hulvaton neulova kilpikonna on? :( se sai aina hyvälle tuulelle ja hymyilemään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ehkä pitää se saada johonki mahtumaan ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.