Virallisesti käsityöammattilainen


Huh, mikä kevät! huh, mikä kesäkuun alku! Neulepodcastin puolella kerroinkin, että valmistuin nyt toukokuun lopussa, mutten ole virallisesti sitä hehkuttanut täällä blogin puolella.

Ajattelin nyt vähän ajatuksia koulusta, viimeisestä kahdesta vuodesta ja tulevaisuuden suunnitelmistani.

Opiskelin kaksi vuotta Saimaan ammattiopistosta Käsityöntekijän ammattitutkintoa. Virallista hienoa käsityöalan ammattinimikettä en saanut, mutta voin kutsua itseäni nyt virallisesti ammattiosaajaksi käsityöalalla. Miusta sopivin ammattinimike miulle on edelleen neuloja, vaikka se kovin yleinen on harrastuksenakin. Mie myös vaan teen tätä neulojan hommaan elääkseni.

Kahden vuoden koulukokemuksen jälkeen voin sanoa, että suhteellisen positiiviset fiilikset jäi. Koulussa opin neulekoneen perusteet ja kiinnostuin tosissani yrittämisestä. En ole koskaan aiemmin miettinytkään yrittäjäksi ryhtymistä, mutta nyt nautin tästä "yrittäjän vapaudesta" ja siitä, että oikeasti saan tienata rahani tekemällä sitä hommaa mitä rakastan. Se on oikeasti aika mahtava fiilis, kun hoksaa neuloessa, että oikeasti voin sanoa tätä työkseni ja rakastan tätä hommaa. Ainut miinus mielestäni oli, että koulutusohjelma oli suunniteltu ehkä enemmän kovista materiaaleista kiinnostuneille ja virallista neuleopetusta oli aika vähän, mutta saimme kyllä usein apua kysyttäessä, kun opiskelimme neulontaa koulussa itsenäisesti. Koulussa tutustuimme myös yrittäjäpuoleen, teimme liiketaloussuunnitelmat ja muuta. Etenkin oma tekeminen ja suunta vahvistui ja takaraivoon jäi ainakin se; että se mitä tekee niin täytyy tehdä huolella - ammattilainen tekee ammattimaista laatua, oli sitten kyse villasukista tai designkorusta.

En elätä itseäni vielä täysipäiväisesti tällä hommalla, mutta toivottavasti jonain päivänä. Liityin koulun alkaessa jo Osuuskunta Vuoksen Taitajiin ja suunnitelmani on jatkaa siellä. Miusta meidän osuuskunnassa on kivaa ja helppoa niinsanotusti kokeilla siipiään. En tarvitse olla mikään talousnero, tai kirjanpitäjä vaan osuuskuntan kirjanpitäjä pitää huoleni rahaasioistani Lankahelvetin suhteen. Voin tehdä töitä omana Lankahelvetti-brändinä ja olla mukana osuuskunnan yhteisissä jutuissa, kuten esimerkiksi Kaikniekka-puodissa. Jos joskus Lankahelvetti kasvaa niin suureksi, että esimerkiksi toiminimi olisi järkevää niin sitä harkitaan sitten, nyt kaikki sujuu kätevästi miusta näinkin. Voin suositella vahvasti osuuskuntaan liittymistä muillekin käsityö-alan töitä haaveileville. Myöskin tulot, esiintymispalkkiot ja muut blogista saatavat tulot menevät kätevästi tätä kautta.

Nyt tästä eteenpäin panostan kokonaan neulontaan; valmistan omia sukkia ja tuotteita myyntiin, teen tilaustöitä ja tarvittaessa myös alihankinta neulontahommia yrityksille. Haaveilen myös joskus pitäväni esimerkiksi pienimuotoisia neulekursseja tai vastaavia pieniä tapahtumia.

Miulla on tosi vahva olo, että koko maailma on avoinna ja pystyn mihin vaan kun tarpeeksi vaan tahdon ja teen töitä sen eteen! <3

13 kommenttia

  1. Onnea valmistumisesi johdosta. Ja tietysti onnea yrittämiseesi, hyvä että takana on vahva tuki, yksin tekeminen on aika puisevaa ja yksinäistä.

    VastaaPoista
  2. Onnea valmistumisen johdosta! Onnea myös tulevaan!

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea valmistumisestasi ja onnea myös yrittäjän taipaleelle!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut ja menestystä jatkossakin!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut vielä valmistumisen johdosta ja tsemppiä yrittäjän arkeen! Sun tarinaa on ollu kiva seurata facessa ja blogista.. :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että joku saa tehdä intohimostansa myös toimeentulon! Myös itse käsityöihminen aina ollut, mutta viime vuosina vieläkin enemmän. 3 v sitten laajensin osaamisen myös sukkiin. Blogia lukiessani mietin, neulotaanko sukat tasona koneella tehtäessä ja onko vaikeaa? (Neulekone vuosia vain pölyttymässä kellarissa).

    VastaaPoista
  7. Ja onnea valmistumisesta! <3 olisin itsekin valinnut tuollaisen koulun, jos vain olisi ollut silloin.

    VastaaPoista
  8. Voi miten hienoa! Oikein paljon onnea ja menestystä valitsemallasi taipaleella <3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.