Tähdet, tähdet


Oon muutaman kerran jo tehnyt jenkkihenkisiä sukkia miun jenkkikuosiin höyrähtäneelle kaverilleni. En osannut puikoilla neuloa säädyllisiä tähtiä, mutta nyt kehiteltiin kiva tähtimalli jenkkisukkiin, joita oon nyt tehnyt myyntiin asti.

Vanha herra Wubi ei oikein innostunut mallin hommista, vaikka herkkujakin oli saatavana, saatiin vaan mulkoiluja, heh!



Ystävälläni on siis Amerikanstaffordshirenterrierejä kolmin kappalein ja näissä amstaffiharrastajissa Yhdysvaltain lippu henkiset asesteet ja sisustus on varsin suosittua. Ystäväni kodista löytyy vaikka millaista, on sisustustyynyä ja peittoja, rahia sekä mattoa - ja vaatteita ja asusteita vaikka millä mitalla. :)

Oli kyllä aikamoinen vääntäminen oikeanlaisen tähden saamiseksi ja ihana opettajani oikeastaan teki suurimman työn. Piti saada tähti, mikä on tähti mutta ei liian pieni ja liian pitkien langankiertojen takia ei saa olla liian isokaan ja ja.. Mutta lopputulos on varsin kiva ja testasinkin sitä jo polvisukkamalliin, sekä perussukkaan. Polvisukkaan vaan sattui pieni virhe, kun olin asettanut reikäkortin väärin, niin muutama valkoinen silmukka on siellä missä sen ei pitäs olla, mutta seuraaviin osaan sitten jo korjata senkin ;)



Koska miusta on hirveen kiva tunkea pääkalloja joka paikkaan, niin kokeilin myös miltä ne näyttäis.

Kaikkiin sukkiin lankana käytetty Alize superwash
Koneneulottu

Näitä syntyy myös tilauksesta!
Tsekkaa myytävät-sivu taikka eksy tänne  :)

5 kommenttia

  1. Sinusta on tullut erittäin taitava :)

    Nuo koirat ovat AIVAN ihania, komeita ja kauniita!

    t: annuliini

    VastaaPoista
  2. Vau! On komeat villasukat. Meidän pojat tykkäis tollaisista villasukista. Tykkäävät jenkkilipusta sekä englanninlipusta.

    VastaaPoista
  3. No nyt kaverisi voi piiloutua kotonaan kaikkien tähtilippujen sekaan... Aivan ihanat! Ja eikös niillä siellä Ameriikassa ole se etelävaltioiden lippu, missä on tommonen ruksi, sehän on melkeen kuin luut ristissä...Ei siinä tosin pääkalloa ole, mutta voisi noista hitti silti tulla sielläkin...:)

    VastaaPoista
  4. Superkivat, vaikka en varsinaisesti jenkki-kuosista niin välitäkkään! Mustavalkoisenakin olis varmaan must have tavaraa!

    VastaaPoista
  5. Komeita sukkia! Pääkallot kyllä sopii minne vaan :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.