Myö lähettiin Jyväskylää!

Tässä tulee pakollinen festaripostaus. Koko kesän odotetuin ja kuumin juttu! Pakattiin tyttöjen kanssa auto aamulla ysin maissa ja päräytettiin ihmettelemään ihania lankoja. Jyväskylässäkään en ole koskaan käynyt kuin ohikulkumatkalla, niin oli kiva nähdä vähän sitäkin.Harmikseni ei päästy osallistumaan mihinkään kurssille, se olisi kruunannut koko festarit, mutta mahtava päivä silti.

Haaveilin törmääväni herra Westiin, mutta valitettavasti ei näkynyt, mutta koin aikamoisen fangirl-momentin, kun sattumalta istuttiin kahville samaan pöytään Veera Välimäen kanssa. Iski vaan mahdoton ujous, enkä uskaltanut juuri hälle jutella, mutta hihittelin itsekseni, että tapasinpa yhden neuleidolini! Tunnistin myös pari bloggaajaa, tuttua instasta ja neulepodcasteista, mutta en saanut oikein tilaisuutta siihenkään, että olisin mennyt kummemmin moikkaamaan. Ehkä ensi kerralla. En edes ollut kärryillä oliko tuolla virallista bloggaajatapaamista, mutta jos vihdoin saisin aikaiseksi lähteä syksyn kässämessuille ni sitten siellä.

Olin ajatellut ostavani ihan hulluna lankaa, mutta jo heti alkuun iski ähky. En oikein osannut ostaa mitään. Mukaan kyllä tarttui lopulta neljä kerää la Bien Aiméen ihanaa yksisäikeistä merinoa. Oon haaveillut tekeväni tailwind-huivin ja löysin vihdoin sopivat väritkin siihen! Mukaan tarttui myös pari räikeämpää, värissä The 90's. Koska oon tällänen ysärifani, niin oli vaan pakko! Kuvia ostoksista löytää tarkemmin instagramin puolelta tästä linkistä :)

Tässä nyt vielä pari fiilistelykuvaa - nauttikaa!


Suoraan Sukasta-blogin Kati innoissaan Louhittaren luolan puodilla

la Biem Aiméen koju :)

Handun lankoja

Alpakat oli selkeesti festareiden kovin juttu! :D

7 kommenttia

  1. apua, mistä noita la bien aimeen lankoja saa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa ei mitään havaintoa, itsekään en ole niihin törmännyt aiemmin :)

      Poista
    2. Heillä on verkkokauppa, ja ihana myyjätär kertoi että postit Suomeen on n 15€. En usko että on missään kotimaisessa kaupassa myynnissä.

      Poista
    3. Suomesta ei saa, mutta mielestäni huomasin Titityyn päivittäneen johonkin, että myymättä jääneet langat jäi heille, eli tulevat siis myyntiin Titityyhyn. Sieltä voinee varmistaa asian ja sitten varmaan tilatakin ;) Terveisin festareilla hurahtanut

      Poista
  2. Bongasin sut kertaalleen, mutta ehdit livahtaa jonnekin ennenkuin älysin että se olit sinä ja oisin tullu moikkaamaan :D

    Mut ne langat mitä tuolla oli voi apua miten ihania! Ja minä onnistuin juuri ennen kuin lähdettiin kotia kohti bongaamaan herra Westin IIIKS :D Ja Veerankin näin silleen etäämmältä.

    Toivottavasti näitä tämmöisiä järjestetään jatkossakin ja keksin jonkin keinon hilata itteni Pietarsaaresta jonnekin kun sieltä on aika huonot kulkuyhteydet.

    Kertoilen omista ostoksistani ja fiiliksistä blogin puolella varmaan tänään iltapäivällä

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä todellakin kesän kuumin juttu nää festarit, ihan mahtava tapahtuma! Miekin olin sellasen hurmoksen vallassa etten meinannu ensin saada mitään ostetuksi, kun oli tarjolla niin mahottomat määrät kaikkea upeaa :D Kiva olis ollut vaikka vaihtaa muutama sananen, mutta sillon kun satuttiin kohdakkain olin just lähdössä kurssille. Mutta sainpas sentään moikattua :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.