Ergonomisia tuulia!

Sain viime viikolla postia Prymiltä. Ehdottivat blogiyhteistyötä testilankojen merkeissä ja pian paketti saapuikin. Prym on varmasti monelle edes jollain tavalla tuttu, taitaa olla yksi Suomen suurimpia maahantuojia. He tuovat paljon esimerkiksi Regian ja Rowanin lankoja ja paljon, paljon tarvikkeita.


Lankapaketin ohessa oli esite, josta kiinnostuin. Kölhnin isoilla käsityömessuilla lanseerattiin uusi Prym erconomics-sarja, joka saa nyt jatkoa neulepuikkojen merkeissä. Puikot tulevat markkinoille ensi syksynä, lokakuun kieppeillä ja ovat suunniteltu aloittelijoille, sekä tälläsille hifistelijöille. Saataville tulee esimerkiksi neulepuikot, joissa on hook-pisaranmuotoiset puikon päät, joka helpottaa silmukoiden pysymistä puikoilla. Lisäksi sarjaan tulee myös click heads-puikot, joiden puikon päät kiinnittyvät toisiinsa kun niillä ei neulota. Kätevää joskos sanoisin. Itse ainakin kuljetan neuleita millon mihinkin, niin olisi kiva, että puikot kestäisi jotenkin järkevästi yhdessä, sillä olen kerran jos toisenkin puikon katkaissut reissuillani. Kolmas ja ehkä paras uutuus mielestäni oli pyöröpuikot, joissa on teräskaapeli, joka EI kierry! Halleluuja! Nyt huiveja neuloessa niin enemmän ja vähemmän ärsyttää käännellä neuletta millon mitenkin, koska puikot rullaantuu. Jäämme siis jännityksellä odottamaan, mitä syksy tuo tullessaan :)

8 kommenttia

  1. ergonomisia*

    En ole kamalasti regian langoilla neulonut, mutta herkullisia värejä heidän valikoimistaan löytyy!
    Olen kahdet sukat neulonut siitä ohuemmasta Regiasta. Kolmas pari lepää puikoilla vielä ja odottaa loppuun pääsyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun huomautit, huomasin kyllä jo korjata aamulla :D Ei pitäisi kirjoitella iltamyöhään näitä, heh! :)

      Poista
  2. Onpas kivoja värejä, tuo keltainen on ainakin tosi kiva (vaikken keltaisesta oikeastaan edes tykkää). Regian lanagt on kyllä aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Regiat on miu lempparisukkalankoja, vanhoja luottosuosikkeja :) ja miekää en oikee oo keltasen ystävä mut tuo on kähee!

      Poista
  3. Uutuuksia odotellessa! :) Kivoja nää tällaiset paketit ja oikein kivan värisiä lankoja oot saanu :)

    VastaaPoista
  4. Kuullostaapas hyviltä noi uudistukset!:) Menee kyllä hankintaan.

    VastaaPoista
  5. Jännittävää päästä kokeilemaan uutuuksia! Pidä hauskaa :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.