Pikku-Iitalle

Tammikuu on varsinainen keskeneräisten töiden kuu. Valehtelematta miulla on viisi eri työtä puikoilla ja haluaisi vaan koko ajan aloittaa uutta, kun vanha jo kyllästyttää. Mitään ei tunnu konkreettisesti saavan valmiiksi. Paitsi nyt nämä.


Työkaveri vinkkasi, että hänen tyttärensä kaipaisi polvisukkia. Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja nämä pikkupolvarit syntyivätkin viikonlopun aikaan vauhdilla. Toiveena oli perussukat ja pinkkiä, joten tartuin perusvarmaan Regian raitaan. Tosin täytyy tunnustaa, että lanka oli neulottuna pienoinen pettymys, kun se kerällä näytti niin ihanalta. Ihana se edelleen on, mutta ihan vähän vähemmmän ihana neulottuna näin. Mutta luultavasti pieni tyttönen on iloinen saamistaan sukista, toivotaan vain, että ne ovat sopivat!

Näiden valmistuttua pääsin vähän samalla eroon siitä depiksestä, mikä aiheutui töiden valmistumattomuudesta. Puikoilla on tulossa huivia, polvisukkaa ym. isompia juttuja, joten niihin turtuu nopeasti.. Välillä tulee jopa ahdistus siitä, ettei oo mitään järkevää päivitettävää blogiinkaan, mutta sitten palauttelen itseäni maanpinnalle, että tämä on vain harrastus, eikä mikään pakko. Tykkään pitää päivitystahdin 2-3 postausta viikossa, mut nyt talven mittaan sen on harventunut. Tähänkin voisi lisätä sen kliseisen fraasin, että ei se määrä vaan se laatu ;)


Lanka: Regia stripemania 6säikeinen, värinro 06368
Menekki kokoon 33 98g
Puikot: 3mm

6 kommenttia

  1. Ihastuttavat. Kyllä on sitten nätit! Veikkaanpa, että työkaverin tytär ihastuu näihin täysin... kuten minäkin.

    VastaaPoista
  2. Oi, miusta on ihan täydellisen väristä tuo lanka... Ihanan harmoniset sävyt. (: Mulla ei ole - harvinaista kyllä - varsinaisesti montaa työtä puikoilla nyt. Pitäis vaan yhden taaperon nuttuun neuloa tasku ja kiinnittää napit ja yksi ikuisuushuivi on virkkauksen alla mutta menee varmaan purkuun, kun ei oikein miellytäkään... Ja yhdet tossut pitää vaan virkata kasaan. Niin, puikoilla ei siis periaatteessa mitään, vaan koukussa. Se se vasta harvinaista onkin! Huh. :D Mut aika puhdas "neulepöytä" kuitenkin juuri nyt. Uhka vai mahdollisuus? ;)

    VastaaPoista
  3. Onpa nätti lanka! :)

    Mulla on vähän sama, että puikoilla tuntuu olevan vaikka mitä mutta valmiiksi ei oikein saa mitään. Nyt olis vauvalle sukat, 4-vuotiaan sukat, omat kirjoneulelapaset ja sitten olisi kolmet sukat jo valmiiksi mietittynä ja langat ostettuina... jospa tänään saisin noi vauvan sukat valmiiksi ja saisin hyvällä omallatunnolla aloittaa taas uutta :D

    VastaaPoista
  4. Oikein kivat sukat, varmasti lämmittää mukavasti pikkusen jalkaa :)

    VastaaPoista
  5. Todella ihanat sukat! Pienemmissä sukissa raitalangat näyttävät todella kivoilta, kun raidoista tulee paksumpia, kuin aikuisten koon sukissa. :) Täytyy varmaan itsekin jossain vaiheessa kaivaa tuo samainen lanka kaapista, ja neuloa siitä villasukat.

    Itsellänikin on tällä hetkellä kesken vaikka mitä. Isälle pitäisi tehdä koon 49 körttisukalle pari, karhusukat pitäisi saada valmiiksi, kaksista lapasista puuttuu peukalot, kettukarkkisukat ovat olleet jo vuoden verran keskeneräisinä korissa ja peuransarvipiposta loppui lanka viimemetreillä.

    VastaaPoista
  6. Taatusti saaja tykkää!
    Olet sinä kyllä ahkera. Syntyyhän tuota valmista vaikka kuinka!!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.