perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tee se itse sukkaplokki

Netti on pullollaan ohjeita sukkaplokkeihin. Nyt tässä teille taas yksi sellainen, heh! Olen haaveillut sukkaplokeista jo pitkään. Sukkia on kivempi kuvata semmosissa, kuin ilman ja tottakai viimeistely on ainakin mukamas helpompaa niiden kanssa kuin silitysraudan kanssa. Vaikka arvostankin suuresti suomalaista käsityötä, niin rahapussini tykkää enemmän näistä DIY-versioista.


Sukkaplokin idea on siis yksinkertainen. Pingottaminen. Sukka kostutetaan tai kastellaan ja asetetaan kuivumaan sukkaplokin päälle. Neulos tasoittuu ja lopputulos on huomattavasti nätimpi kuin suoraa puikoilta. Plokittelin vanhoja sukkia, jotka ovat joulua odottamassa. Ne sileytyivät kauniisti ja ovat valmiita paketointiin :)

Pienemmät sukkaplokit syntyivät yhdestä leikkuulaudasta, koko 38 ja 40 tarvitsi 2 lautaa per pari. Kustannuksia näille kokonaisuudessaan tuli n. 15 euroa. Isommat maksoivat 4e pari ja kaksi pienempää kokoa 2e per pari.

Mutta mitä tarvitaan tähän tutoriaaliin?


Ohuita leikkuulautoja. Moni näytti googlen perusteella suosivan ikean versiota, mutta kun meiltä lähimpään ikeaan on matkaa reilu 200km niin bilteman 2e lötköleikkuulauta ajoi asiansa.

Sakset, vahvat semmoiset.

Mallin, itse piirrettynä tai valmiina. Koska olen äärimmäisen huono piirtäjä, niin ostin Etsystä valmiin mallin, jossa oli sukkaplokkeja kokoon 38 about. Koon 40 piirsin itse soveltaen malleja.

Sitten vaan piirrettiin, leikattiin ja taas piirrettiin ja leikattiin. Suosittelen piirtämään mallin ensin paperille ja sitten vasta lautaan, koska ainakin itse olen sen sortin tunari, että hukkapaloja tulisi ilman malleja liikaa.


Ja valmista! Aikaa kului ehkä puolisen tuntia koko hommaan :)




5 kommenttia :

  1. Apua, mulle ei oo tullut mieleenkään viimeistellä villasukkia noin perusteellisesti! Aina vain tulee esiin lisää asioita, joita en näköjään hoida aivan täydellisesti... Oh well. Kiitos vinkistä, pitää harkita lahjasukkien plokkausta tulevaisuudessa! - Nelli // Luova kaaos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, etten miekään niin ahkeraan aina jaksa viimeistellä. Joskus lahjasukkia höyryttänyt silitysraudan kanssa mut tuntui jotenkin työläältä, nyt nää sileytyy itsestään plokkien avulla :D

      Poista
  2. Ihan sairaan kivasti sulla on langat tuommoisissa lasipurkeissa!

    VastaaPoista
  3. Hiemu hyvä tutoriaali! Pitäis varmaan itelleenki tehä tämmöset :)

    VastaaPoista