Täydellinen sukkalanka

Austermannin langat ovat jo jokseenkin tuttuja. Se ohut perus-step on ihana lanka, mutta edelleen vähän vieroksun ohuita lankoja - tosin nyt jo hyvin päässyt sinuiksi niihinkin, pikkuhiljaa. Nyt sain loistavan mahdollisuuden kokeilla ja neuloa stepin 6-säikeistä lankaa, joka olikin jo kerältä tuttu, mutta neuletuntumaa ei vielä ollut.


Sain Tikasta blogiyhteistyönä Austermann Step 6 Irish rainbow-lankaa. Olin jo pitkään haaveillut tekeväni siitä langasta polvisukkia. Kerä tai kaksi miulla tuota on jo varastossa, mutta en ole raaskinut tehdä niistä mitään.

Tämä lanka on aika tyyristä, se täytyy myöntää ja ystäväni Noora kysyikin, että "Onko se tehty jostain yksisarvisen turpajouhista?!" :D Voisin sanoa, et melkein - mutta ei kuitenkaan. Tavan villaa ja polyamidia vain, mutta aloe vera ja jojoba-öljy käsittely tekee langasta silkkisen pehmeän ja äärimmäisen mukavan neuloa kuin itse käytössäkin. Hinta kyllä varmasti toppuuttelee monia, mutta voin käsi sydämellä vannoa, että tuo kerä on sen joka sentin arvoinen. Tähän astisista sukkalangoista tämä on ehdottomasti paras ja sitä oli iloa neuloa. Olen neulojana muutenkin suht hitaanlainen ja varsinkin uutta neuloessa jään usein vain ihastelemaan työn jälkeä, nautin siis paljon itse sitä neulomisestakin, enkä vain valmiiksi saamisesta.


Nämä sukat syntyivät yhdestä kerästä. Toista sukkaa tehdessä elettiin jännittäviä hetkiä, että riittääkö lanka. Jäljelle jäi varmaan puolisen metriä lankaa, joten lankaa oli siis juuri sopivasti. Varsin riittoisa lanka, kun mitoitin nämä sukat pidemmälle naiselle ja noin kokoon 40.




Lanka: Austermann Step 6 irish rainbow, tasan 150g
Puikot: 3mm
Ohje omasta päästä

Kiitos Tikatalle langasta! 
Varastoon jäi vielä toinen kerä, josta suunnittelin jo toisenlaisia sukkia ;)

11 kommenttia

  1. Kudoin sukat samasta ihanasta langasta - tosin eri sävyisestä. Kanervasukiksi niitä värin vuoksi kutsun. Mutta sukat pettymyksekseni nyppyyntyivät melkoisesti, vaikka vain yösukkina niitä käytin. Niinpä pesun jälkeen siistin sukkani nypynpoistajalla ja nyt ne ovat taas kuin uudet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesukokemuksia miulla ei oo, mutta paremmatkin langat tuntuvat nyppääntyvän :( Noin muuten kyllä ihana lanka <3

      Poista
  2. Kauniit sukat ja erittäin kaunista lankaa! :) Toivottavasti malttaisin itsekin joskus ostaa tuota...

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kauniit sukat. Itsekin olen sitä mieltä että Steppi-langat on sieltä parhaasta päästä. Olen kanssa ekat sukat kyseisestä langasta tehnyt yösukiksi ja monta vuotta kestivätkin nukkumistä. Nyt odottavat parsimista. Ihmettelen vaan että miten kuluvat kun ei paljon kävellä yösukilla. (tai mistäs sen tietää jos kuitenkin unissani kävelen)

    VastaaPoista
  4. Hienot raidat kyllä tuosta kyllä muodostui :)

    VastaaPoista
  5. Upean väriset ja Step on kyllä upeaa tuntumaltaan. Jännittävää, miten yksi pitää paksummista ja toinen ohuemmista langoista. Minä taas palvon ohuita sukkalankoja vaikkakin niistä neulominen osoittaa jonkinlaista masokistin luonnetta, hih!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköiset sukat. Paljonko oli aloitussilmukoita noissa? Minä tykkään ohuemmista langoista ja seiskaveikka on aivan liian paksua minun makuuni. Oletko Henna koskaan ostanut Tallinnasta lankoja? Olen heinäkuussa menossa sinne ja valikoima on kuulemma huima Karnaluks-nimisessä käsityötarvikeliikkeessä. Lankoja tarttuu varmaan mukaan reilusti syksyn ja talven neuleisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, viime kesänä piipahdettiin. Sieltä löytyy vaikka ja mitä :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.