Nykyaikaista aarrejahtia

Moni varmasti jo tiesikin, varsinkin instagramia seurailleet miten pahasti olen koukuttunut geokätköilyyn. Mitäkö geokätköily on? Simppelisti se on vain ulkoiluharrastus, GPS-satelliittien avulla etsitään purkkeja (kätköjä siis) ja sitten ne logataan nettisivuille. Tähän harrastukseen ei tarvitse oikeastaan kännykkää kummempaa välinettä, älypuhelimiin saa ladattua muutaman erilaisenkin kätköilysoftan, mutta hc-harrastajat taitavat suosia ihan jotain GPS-navigaattorilaitteita.  Kätköily oli itselle tuttu käsite vuosien takaa, mutten koskaan saanut aikaseksi lähteä etsimään. Ystäväni S aloitti kätköilyn muutama kuukaus sitten ja siitähän sitten innostuin itsekin. Ylipuhuin vielä Suoraan sukasta-Katin mukaan niin syntyi team h3rukka. Nyt itselläni löydettyjä kätköjä on reilut 80. Se taitaa olla myös syy miksi käsitöiden valmistuminenkin on hidastunut ;)

Hauskaksi harrastuksen tekee se, että tulee tosiaan lähdettyä ulos ja usein kätköt ovat semmoisissa paikoissa, missä on joku merkitys. Viime viikolla kierrettiin täällä olevaa aluetta ja samalla selvisi, että paikalla on ollut reilu sata vuotta sitten varsin aktiivinen kylä, kaikkineen tukin uittoineen ja sahoineen. Nyt siellä oli enää rauniot. Ja toinen kiva asia on se, että kätköjä on niin paljon erilaisia. Ei  ole tasan varmasti kahta samanlaista purkkia tullut vastaan. Skaala on laaja ja me ollaan Katin kanssa etsiskelty lähinnä helppoja peruskätköjä, mutta haastetta haluavillekin löytyy omansa.

Koirat meillä kulkee mukana aikapaljon, usein ensin netistä katsotaan ja mietitään mitä haetaan ja mistä ja sen mukaan sitten liikutaan. Koirat saavat rällätä omiaan ja me voidaan etsiskellä rauhassa. Joskus purkkia etsiessä tuhraantuu tuntikin, joskus se löytyy samantein. Leikkisästi ollaan kutsuttu mein elukoita jo geokoiriksi ja mietitty millä ne sais etsimään purkkeja. Harmi vaan, kun geokätköissä ei ole semmoista järkevää säännöllisyyttä millä saisi koiran hajuaistin yhdistettyä. :D

Itse nautin eniten semmoisista syrjäisemmistä kätköistä, vaikkakin keskustassa ja muulla vilkkaalla paikalla olevat kätköt ovat hauskoja sen puolee, ettei tavan kulkija usein tajua, että tuolla voi olla semmoinenkin. Tässä muutama kuva mein reissuilta :)











Lisää geokätköilystä löytyy Geocaching.comista

12 kommenttia

  1. Voi vitsi tää vaikuttaa niin hauskalta että pitää kyllä tutustua itsekin nyt tarkemmin. Oon jo pidemmän aikaa miettinyt ja nyt kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tähän hurahtaa. Mut mikäs sen kivempaa hyvillä keleillä :)

      Poista
  2. Meidän ekaluokkalainen on tätä kärttänyt ja kaksi viikkoa sitten aloittivat. Nyt on löydetty kai kuusi kätköä :D Liitytään loppu perhe seuraan jahka mä jakaudun, sen verran hauskalta on heidän kaksi reissua kuulostaneet!

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin hurahtanut tähän touhuun vuonna 2011, ja aina vaan on kivaa. Pari kommenttia on pakko antaa: se hc-kätköilijöiden (joihin en kuitenkaan itse mielestäni kuulu) tekniikka on GPS, ei gprs (joka sekin on vähän toisenlainen tekniikka). Ja koirat oppivat hakemaan purkit ihmisen hajun perusteella. Se on se haju, joka niissä purkeissa toistuu. ;-) Kätköilyssä on tullut koettua monia huippuhetkiä ja nyt ovat kässätyöt jääneet taas vähän vähemmälle, kun purkkien haku on lisääntynyt aurinkoisien päivien myötä. Mutta ehkä sitä kohta taas malttaa kässätä, kun on liian kuuma kätköilyyn. Mukavia kätkö- ja kässähetkiä toivottaa "eteenpäin kerien" alias "Forestress".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos korjauksesta! :D Lähinnä mietin omia koiria, kun ovat kääpiörotuisia, niin ensinnäkään niiden nenätyöskentely ei ole hirmuinen ja miten esimerkiksi ilmaisee puissa olevat kätköt jne :)

      Poista
    2. No, ne puussa olevat on valitettavasti hoidettava edelleen itse. ;-) Tosin meidän haukku nousee joskus takajaloilleen puuta vasten, nostaa nenää ylös ja yrittää selvästi sanoa: "tuolla, ettekö te pöljät tajua". Kyllä ne kääpiötkin voi innostua, jos vaan ovat persoja ruualle tai muulle palkalle.

      Poista
  4. Geokätköily on kyllä mahtava harrastus! :) Itse olen harrastanut kätköilyä nelisen vuotta, ja purkkeja on tullut löydettyä noin 1200 kappaletta. Melkoinen määrä! Kätköillessä saa mukavasti liikuntaa ja näkee hienoja paikkoja. Kiva että sinäkin oot innostunut siitä! :)

    VastaaPoista
  5. Hohoo. Mä oon aina tienny et käsitöiden ystävissä on kätköilijöitä! ;) Itsekin heihin kuulun. Ja myös käsityöaiheisia mysteerejä olen muutaman tehnyt... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mysteerejä mie oo viel ees yrittänyt, mut joo. Näköjään laidasta laitaan on kätköilijöitä :) mukavaa vastapainoa neuloosille ;)

      Poista
  6. Piti sitten käydä tämä postaus lukemassa, kun koosteeseen tältä vuodelta linkin laitoit... Ihanaa että on muitakin käsityön ja geokätköilyn ystäviä. Eikös nämä 2 harrastusta mene hienosti yhdessä. Käsitöitä tehdessä tulee paljon istuttua, joten on hyvää vastapainoa, että kätköily vuorostaan liikututtaa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.