Elämää instagramissa

Käsityötahti on hidastunut merkittävästi. Tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Oon ollut enemmän ja vähemmän sairaana viime aikoina, jolloin ei vaan oo yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään fiksua. Toinen hyvä syy neulomiselle ja sen välttelylle on lukutoukkailu. Meinaan minäkin sorruin tähän Fifty shades of Grey-kirjasarjaan. Moni ystäväni sitä jo hehkutteli, mutta vähän ennakkoluuloisesti suhtauduin niihin. Päätin kumminkin lukaista, niin sille tielle jäin. Ensimmäinen osa on jo loppusuoralla ja tänään kirjakaupan alesta hain kaksi muuta. Olisihan se nyt katastrofi, jos sarja jäisi kesken pahimman lukuinnostuksen, heh!

Vaikka tähän asti oon koettanut päivitellä blogia kolmesti viikossa, niin tuntuu että aina vaan ei ole materiaalia päivittää. En oikein osaa kirjoitella tavanomaisista askareista tai muusta elämästä - koska alunperinhän tämä on ollut vain käsityöblogi, toki pienellä arkisella höysteellä. Mutta niin, aina ei vaan kerkeä niin paljon kuin haluaisi. Mutta suurimmille faneille on lankahelvetti-addiktioon lievitystä (tai lähinnä oman mielenrauhan, etten ole tätä blogia unohtanut), sillä olen ahkera instagramin käyttäjä. Moni kyllä varmasti on miut jo sieltä löytynyt, mutta jos vahinko on päässyt käymään eikä siellä vielä seuraile niin tässäpä tämäkin muistutukseksi.

Päivittelen sinne paljon niitä arkisia juttuja, mitkä eivät koskaan blogiin pääse ja paljon kuvia tekovaiheista ja muusta elämästä. Tykkään kovasti siitä softasta, kun se on niin kansainvälinen (vaikka miun lontoon kielitaidot ei päätä huimaa) ja muutenkin kätevä, eikä se vaadi samanlaista toimintaa kuten vaikka fb-kaveruus - voi seurata toista ilman mitään erikoisia "velvoitteita".

Mutta enivei. Tässä pieni viipale parista viime päivästä. Tulossa on hippoa, sukkaa jos jonkinlaista. Stay tuned! :)




6 kommenttia

  1. Vähän samat fiilikset täälläkin. Aikaa eikä aiheita oikein löydy. Pitäisi itsekin postata omasta Instatilistä, jos idean saa lainata? :)

    VastaaPoista
  2. Itellä ois taas materiaalia tehtynä ja koneellakin, mut postaamiseen vaan ei meinaa aika riittää. Insta on vaan niin hirveen helppo ja nopea, et sinne tulee laitettua kuvia hyvällä temmolla, mut näiden tuotosten postaamisessa blogin puolelle on kyllä ihan hirveää viivettä. Ei vaan voi mitään. Tätä tää töihinpaluu teetti.... HUOH!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie usein kirjottelen monta postausta valmiiksi ja sitten kiireessä vaan julkaisen :) mutta nyt kun ei oo valmiita töitäkää mitä julkaisisi :D

      Poista
  3. Tykkään näistä instagram kurkkauksista koska en itse kuulu instagramiin joten hauska että julkaiset niitäkin kuvia täällä tällä tavalla :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miu instakuvia pystyy kattoo myös tosta sivupalkista esimerkiksi :) ihan nettiselaimella, jos tahtoo pysyä kärryillä :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.