Kuumat sukat

Nyt alkaa olla maailmankirjat sekaisin. Mie, vannoutunut paksujen lankojen ystävä on nyt tullut siihen tulokseen, ettei nuo ohuemmat langat sittenkään ole niin hirvittäviä neuloa kuin sitä on aina ajatellut. Ystäväni halusi tilata omalle ystävälleen syntymäpäiväksi villasukat, toiveena oli pinkki ja limenvihreä ja ohuemmat sukat. Vähän hirvitti, et tuleeko näistäkin nyt ikuisuusprojekti, mutta yllättävän pikaisesti ja kivuttomasti puikottelin nämä jalkoja lämmittämään.

Omiin jalkohin nuo ohuemmat sukat on miun mielestä parhaat, jotenkin vaan sitä aina unohtaa nuo kerät laatikon pohjalle, koska se on muka vit.. kettumaista neuloa. Näiden sukkien lopputulemaan mie oon enemmän kuin tyytyväinen, sillä tuo väriyhdistelmä on ihanan pirteä ja testauksen jälkeen oikein mukavat jalassakin.



Lanka: Gründl Hot Socks Neon
Puikot: 2,5mm
Perussukan ohje omasta päänupista, sukissa 64s.

Täytyy myöntää, että neulomismotivaatio on ollut ehkä vähän koetuksella viimeiset pari viikkoa. Jotenkin on ollut semmoinen fiilis, että sitä vaan junnaa paikallaan. Tekisi mieli opetella ja keksiä jotain uutta, esimerkiksi nyt vihdoin opetella se kirjoneule, mutta sekin samalla tavalla hirvittää kuin palmikon opettelu aikaan. Harkitsin jopa jättäytymistä myös syksyn Salaisen neuleystävän-kierrokseltakin, mutta onneksi tulin järkiini ja nyt ilmoittautumiskaavakkeet on jo laitettu vetämään. :)

14 kommenttia

  1. Itsellä vielä mietinnässä tuo kierros, eipä minun maailma varmaan siihen kaadu jos tällä kertaa jäisin pois :) Ei tarvitse turhaan stressata sitäkin.
    Pistäs vaan kirjoneule kokeiluun, se kyllä vielä järjen enemmän kuin palmikko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo parit kirjoneulesukat tehneenä ja purkaneena voin sanoa että kyllä palkitsee kun ne on valmiit! Itselläni on vaikeuksia edelleen langan kireyden kanssa, mutta senkin onneksi oppii, suotta pelkäämään ja puikoille sellaiset! :)

      Poista
  2. Samanlaiset sukat löytyvät Lankakori sekaisin blogista, nekin sukat eri väriset. http://lankakorisekaisin.blogspot.fi/2014/05/raidalliset-arjylimettimet.html jännästi kummatkin keksineet omasta päästä samanlaiset, toinen aikaisemmin kuin toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katja!

      Kiitos kommentistasi, siun sukat oli myös kivanväriset mut kuten mainitsin niin väriyhdistelmä ei ollut miun päästä vaan "asiakkaan" :) ja kyseessä eri lankakin, mut eiks pitäs vaa olla otettu et jos vaik oisinki inspiroitunut siun sukista.

      Ps. Oot aika läpinäkyvä, voit jatkossa laittaa kommenttisi ihan omalla nimelläki :)

      Poista
    2. Jos nyt ruvetaan tälle linjalle, niin Koukussa-blogissa löytyy vihreästä ja pinkistä Louhittaresta tehdyt sairaalasukat aiemmin, kuin Katjan yrjölimat ilmestyi.

      Poista
  3. Hohhoijjaa, tuo "minä tein ensin"-leikki on naurettavaa ja lapsellista, kannattaisi enemmän olla tyytyväinen jos joku mallia ottaa, itsehän kuvan, ohjeet ym. on laittanut esille blogiin, joten itkeminen on turhaa. Et varmastikaan ole matkimiseen syytön itsekään, jostain aina löytyy hyvä idea, jota voi jalostaa myös itse. Ja muuten, kannattaa katja, varmaan lopettaa Se anonyymina omaan blogiin kirjoittaminen, rakentava kritiikkini tai kommentti ei ole koskaan päässyt suodattimestasi läpi, toisin kuin kommentit "anonyymilta", ainakin herää epäilys että itse ne sinne kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, empä oo saanu sulta ikinä kommenttia ;) Hyvä yritys... Helppohan se on täällä netissä huudella...

      Poista
    2. Olet saanut. Siihen, onko nimeni Annika tai olenko käyttänyt muuta nimeä, et tiedä, mutta olen kyllä palautetta antanut, kerran jos toisenkin, joten. Ja turha yritys nuo pelastukset omalla nimelläsi, en usko että muut välittävät moisesta niin että sähköpostia sinulle viitsisivät laittaa, toki, voin olla väärässäkin, mutta en usko.

      Poista
  4. Marika: Kiitos viestistä, jos viittii matkii niin siittä vaan! En jaksa enää välittäää, tässäkin käsityöpiireissä on kaikenlaisii...

    Henna: tässähän juuri tulin kommentoimaan omalla nimellä! Sain Marikalta sähköpostii et oli "matkinut" mua... Mun ei tarvii anonyyminä tulla. Vainoharhaselta kuulostat :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku viitsii vaivautua tommosen asian takia ihan sähköpostia kirjotella ni sittenhä pitää vaa olla ilonen, et joku levittää sanaa miun blogista, koska sehän tietysti tietää vaa lisää numeroita kävijälaskuriin ;)

      Poista
  5. Voi hyvä luoja sentään. Värejä on maailmassa rajattu määrä ja raitasukissa toi raitojen "päinvastaisuus" ei ole mikään uusi idea kumminkaan, se voi pälkähtää päähän kenelle tahansa. Eihän kukaan omista perussukkienkaan ohjetta.

    Hauskat ja kirpeet sukat joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvänen aika. Nämä sukat ovat tosi kivat, tykkään tällaisista kovasti. Näitä on tehty ja nähty maailman sivu, vaan niin on monia muitakin sukkaideoita, joten mitä väliä.

    Mulla on just ekat kirjoneulesukat tulossa. Taitavat päätyä johonkin muuhun käyttöön kuin sukaksi, kun lankajuoksut ovat ihan hitusen kireitä. Vaan tosi kivaa ja palkitsevaa niiden tekeminen on, kaikesta lankasotkusta huolimatta. Toiset lähtee varmaankin heti puikoille näiden valmistuttua.

    VastaaPoista
  7. Ihanat sukat ja värit! Itse kävin hamstraamassa kyseistä lankaa Tuuliviiristä kun oli 1€/kerä hieman vahingoittuneet yksilöt. Omissa kerissäni ei ainakaan ollut mitään vikaa. Teitkö värin vaihdot kantapohjan puolella?

    VastaaPoista
  8. Kyllähän se taitaa nakertaa, jos ei ite saa tilaustöitä ^_^ Henkilökohtainen KYYNEL.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.