Kamalan ihana Karnaluks!

Perjantaina suuntasin kohti Helsinkiä. Vietin pari päivää ystäväni luona Töölössä. Käytiin pyörimässä  pitkin Helsinkiä, Lintsillä ja Korkeasaareenkiin ehdittiin. Sunnuntaina muutin kamani toisen ystävän luokse alppiharjuun josta maanantai-aamuna lähdettiin seitsemän jälkeen kohti länsisatamaa ja laivalla kohti Tallinnaa. En ollut käynyt koskaan Tallinnassa, joten jännitti. Ja kovasti odoteltiin lähestyvää Karnaluksia.

Vaikka ystäväni oli käynyt Tallinassa useempaan otteeseen, oli karnaluks ihan utopistinen käsite hänelle. Päätettiin päästä helpommalla ja ottaa taksi satamasta, ihan vain siksi, ettei eksytä. Netistä lueskeltu ohjeita ja osattiin odottaa vähän hämyistä paikkaa, mutta silti karnaluksin sijainti yllätti. Se oli pienellä kadulla ja ihan pienellä toimistorakennusta muistuttavan oven pielessä luki karnaluks. Siitä rappuset ylös ja parit palo-ovet ja muutamat raput lisää löytyi toinen palo-ovi, joka oli lukossa. Joku sattui juuri tulemaan ulos niin päästiin sisälle ilman mitään kummempia kommervenkkejä.



Tavaran määrä oli ihan valtava. Miulle taisi iskeä ns. hämmennys ja jäätyminen, koska en oikein tiennyt mistä aloittaa ja loppupeleissä saaliskin jäi aika pieneksi. Oli hirveen kuuma, vettä liian vähän mukana, eikä tuolla ollut kummempaa ilmastointia. Silti saatiin kaksi tuntia tuolla menemään ihan vain heilahtaen.








Tuolta löytyi aivan kaikkea, hirveästi ompelutarvikkeita, kaavoja, nauhoja, pitsejä, tupsuja, nappeja, ristipistotöitä, lankaa, lankaa ja vielä enemmän lankaa. Miinuksena antaisin tälle paikalle kassajärjestelyn. Kassalla kaikki näpytellään koneelle ja siellä sitten laskeskellaan ja mitataan nauhat ym, niin se on hidasta ja työlästä. Onneksi meidän ollessa paikalla siellä oli hiljaista eikä jonottaa juuri tarvinnut. Mutta voin kuvitella tilanteen, jos bussilastillinen mummoja saapuu paikalle ja kaikki samaan aikaan jonossa..

Omiksi tuliaisiksi toin vain kohtuullisen määrän lankaa, nyt kotona ehkä hitusen harmittaa, etten hamstrannut enenpää noita ihanan värisiä lankoja, mutta kyllähän sinne vielä ehtii ;)


Loppuun voisin koota vinkit Tallinnaan ja Karnaluksiin matkaaville

- Suosittelen kulkupeliksi taksia. Paikka on tosi kummallisessa paikkaa ja ensikertalainen eksyy varmasti. Meidän taksi satamasta maksoi 7euroa ja takas suunnattiin ratikalla, joka oli kauniisti sanottuna kokemus. Ratikkapysäkit saattavat olla keskellä tietä ja virolaiset tuntuvat ajavan vähän muutenkin kuin miten sattuu niin pysäkiltä pois jäädessä ja ratikaan hypätessä kannattaa pitää silmänsä auki.

- Lämpimälle kelille vettä mukaan! Siellä on kuuma, koska tuossa jättiläismäisessä varastossa ei hirveää ilmastointia ole, käytävien välit saattavat olla kapeita ja näin ollen ilma pyörii huonosti.

- Karnaluksiin ei ole esteetöntä pääsyä. Jos liikut pyörätuolilla tai muulla, niin valitettavasti taitaa olla miltein mahdoton päästä kiertelemään. Myös tavaran määrä on valtava ja liikkuminen kapeilla käytävillä on varmasti näin ollen haastavaa pyörätuolin kanssa.

- Nettisivut eivät ole ajantasalla, koska karnaluks ostaa tavaransa ilmeisesti kuolinpesistä ja konkursseista niin tavara käsittääkseni vaihtelee paljonkin. Harmitti kovasti, kun regian fluormanioita ei enää löytynytkään mitä kaveri oli joku aika sitten nähnyt.

- Karnaluksiin käy vain käteinen!! Hintoihin lasketaan vielä 20% veroa, mutta ainakin tällä reissulla hinnat olivat myös esillä veroineen aika hyvin. Jos ostat samaa tuotetta 10kpl niin hinta on yleensä muutaman kymmensenttiä halvempi.

Aion kyllä ehdottomasti mennä toistenkin tuonne! Nyt kun Karnaluks-neitsyys on mennyt, niin osaan ehkä surffata siellä tavaran paljoudessakin eri tavalla kuin näin ekalla kerralla.  Samalla reissulla käytiin pyörimässä myös Vanhassa Kaupungissa, jossa oli paljon pieniä käsityöliikkeitä ja paljon myytävänä käsintehtyjä kirjoneulesukkia, lapasia jne.

23 kommenttia

  1. Voi tuonne pitäisi taas päästä, olen kerran käynyt mutta silloin en vielä harrastanut ompelua. Nyt sieltä varmasti tarttuisi mukaan kaikkea ompeluun liittyvää :) eikä vain kilotolkulla lankoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vetskareita ja nappeja, nauhoja ja kankaita oli miljoonasti :D

      Poista
  2. Ihania saalis :) Minäkin olin maanantaina Tallinnassa :) karnaluksiin ei tosin tultu, vaan käytiin siinä melkein vieressä olevassa pikkuputiikissa, Wool&Wollenissa :) Ja sataman lähellä olevassa sadam marketissa oli regian fluormaniaa, sieltä minä omani ostin :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Onpa mahtava paikka! Päivi

    VastaaPoista
  4. Ite oon kyl Tallinnas käyny, mut sillo ei ollu viel käsityökärpäne iskeny, joten en osannu tuonne ees osata mennä :) Mut nyt ois kyl itelläänki haaveena et lähtisin joku päivä tuol käymää, ku se tuntuu olevan vähä semmone käsityöläisten mekka melkeempä, ainaki tääl päi :'D Ei juma, kuule joku viikonloppu lähetää parin blogikaverin kaa käymää tuolla! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä käymisen arvonen paikka. Jos syksyllä uudestaa? ;D

      Poista
    2. Mie oon ainaki messissä! Ei vitsit et ois huikeeta :D

      Poista
  5. Tallinna on kyllä varsin oiva kohde käsitöiden tekijälle! Ei tuolla Kaarnaluksissa taida oikeina alle parin tunnin pystyä käymäänkin. Mie tykkään tosi paljon Kaarnaluksin vieressä sijaitsevasta wool&woollenista, tosi paljon ihania lankoja ( mm. Noroja) ja maltillisemman kokoinen :D suosittelen käymään joskus sielläkin!

    VastaaPoista
  6. Karnaluksiin ei ole esteetöntä pääsyä. Jos liikut pyörätuolilla tai muulla, niin valitettavasti taitaa olla miltein mahdoton päästä kiertelemään. Myös tavaran määrä on valtava ja liikkuminen kapeilla käytävillä on varmasti näin ollen haastavaa pyörätuolin kanssa. :( Kiitos kumminkin, kun otit tuonkin huomioon ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on lievä ahtaanpaikan pelko, vihaan esimerkiksi yleisiä vessoja ja jos on pakko käydä niin pyrin invavessoihin, näin ollen myös oppinut kiinnittämään huomion esteettömyyteen, mikä tallinnassa tuntui olevan vähän hakusessa. :(

      Poista
  7. Voi himskatti. Karnallux on ollut monta vuotta suunnitteilla, jo ennen käsityökärpäsen puremaa. Tän postauksen jälkeen sinne on p-a-k-k-o päästä, vaikka minkäänlaista säilytystilaa ei enää kotoota löydykään. Hamsteri mikä hamsteri.

    VastaaPoista
  8. Ahaaa! Sulle kävi sama jäätyminen, kun mulle ;)
    En saanut ostettua mitään.

    Ja se kassapalvelu. Ärsytti.

    VastaaPoista
  9. Lisäisin viel sen verran että pitsinauhoja ym muita nauhoja jos ostaa niin kannattaa ottaa vajaa levy/paketti ja ostaa kokonaisena koska jos joutuvat mittaamaan määrä mitan niin veloittavat mittaamisesta hieman, en kyllä muista mitä siihen lisäsivät.

    VastaaPoista
  10. Jos ruuhkaa niin yksi kassa on lisää siellä "vetoketjuhuoneessa" johon saattavat käydä nyppäsemässä kassajonon loppu päästä väkeä.

    VastaaPoista
  11. Petollisen ihana paikka jonne matkani tänään käy. Käteistä täytyy muistaa nostaa kun ei mukana ole kaveri joka pelastaisi kassalta, kuten viimeksi :D

    VastaaPoista
  12. Jos menee omalla autolla niin kannattaa muistaa pysäköintikiekko! Olen käynyt useasti ja tuonut mukanani ompelukoneesta lähtien kaikkea

    VastaaPoista
  13. Kävin ekan kerran Karnaluksissa ja oli mahtavaa saada täältä etukäteistietoja, vaikka kaverini olikin käynyt siellä aikaisemmin. Erityisesti se, että vain käteisellä voi maksaa on tärkeä tieto ensikertalaiselle. Tuntui, että sekoaa sen valtavan ihanan lankapaljouden kanssa. Yksi myyjä oli ystävällinen, mutta toinen tosi töykeä eikä kysynyt haluamaani asiaa toiselta myyjältä, kun ei itse tiennyt ennen kuin vaadin sitä tiukasti. Ostin Austerman Step Classicia yksinvärisenä ja Regiaa raitalankana. Ostin myös kolmet puikot, jotka eivät maksaneet kuin kahden euron molemmin puolin. Molempia lankoja oli se 10 kerän pussi, johon sai itse valita värit. Hinta oli näin edullisempi kuin yksittäisten kerien. Nämä kaikki yhteensä maksoivat 95 euroa. Piti jättää muutama ihanan värinen Austerman Step pois, kun olivat eri hintaisia eikä rahat riittäneet enempään. Oli mahtava kokemus. Kyllä sukkalankoja riittää ja ennestään minulla on useita keriä Nallea. Syksy ja talvi menee siis sukkia ym. kutoessa. :)

    VastaaPoista
  14. Olin eilen ensimmäistä kertaa Karnaluksissa ja ihan samat on tuntemukset kuin sinunkin ensikertalaisena. En osannut ostaa juuri mitään, mutta heti kotiin tultua alkoi mietintä mitä olisi voinut ostaa. Sinne on myös verkkokauppa, voisikohan siihen luottaa ja tilata postitse, tulee kuitenkin halvemmaksi kun lähteä Tallinnaan.

    VastaaPoista
  15. Ensimmäistä kertaa käydessäni Tallinnassa, en kyselyistä huolimatta löytänyt Karnaluksia. Sielloin ei ollut vähäisintäkään opastusta talossa. Kysyin neuvoa mm. nuorelta mieheltä, joka oli asunut Hermanni-kadulla koko ikänsä, ei tunnistanut liikettä. Neuvoi vain tien Abrahams-kauppaan, joka oli toisella isoa tietä. Sen jälkeen on tullut käytyä monta kertaa siellä ja aina tulee jotain ostettua, mitä ei tarvisi...Tuttu tunne varmaan jokaiselle :) Hyvää syksyn jatkoa kaikille käsityön ystäville !

    VastaaPoista
  16. Karnaluxiin käy kyllä pankkikortti

    VastaaPoista
  17. Nykyisin siis käy jo pankkikortti ja ovat juuri muuttamassa alakertaan, entisen biljardikahvilan tilalle. Enää vain muutama rappunen...kangasvalikoimaakin lupasivat päivittää!

    VastaaPoista
  18. Sain juuri tilauksen verkkokaupasta ja tuli aivan ihanaa kangasta 10 m, jonka hinta yhteensä 36 €! Aion tehdä siitä pussilakanat ja tyynyliinoja. Lisäksi tilasin pyöröpuikkoja ja olkatoppauksia, joita en etsiskelyistäni huolimatta ole Suomesta enää löytänyt. (Joo, tiedän ettei toppaukset ole nyt muotia, mutta jotkut vaatteet suorastaan vaativat jotain ryhdistävää olan kohdalle.) Tämän saman satsin hinta Suomessa olisi ollut ainakin kolminkertainen. Tilauksessa meni kaikkiaan kuusi päivää ja se oli tosi vaivatonta verrattuna siihen, miltä tuo myymälässä vierailu kertomananne kuulostaa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.