keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Uusi työ ja uudet kujeet

Nyt voin hehkuttaa! Muistaakseni en ole vielä täällä kummemmin mainostanut, että sain "töitä".
Aloitin kuntouttavan työtoiminnan eräällä tekstiilipajalla tänään. Teen töitä siis alustavasti 4 päivää viikossa ja 4 tuntia kerrallaan. Vuoden saikuttelun ja vuoden enemmän ja vähemmän työttömänä olon jälkeen on kiva ottaa kevyt ote takaisin työelämään.

Olen ollut kolmisen vuotta sitten tuolla samassa paikassa eräällä kurssilla, nyt sitten näin. Olen niin innoissani! Pajalla ommellaan ja askarrellaan. Pääsääntöisesti tehdään alihankintana pussukoita ja kasseja, sekä jonkin verran vaatteiden korjaustöitä. Paikalla on myös oma pieni shoppi, josta voi käydä ostamassa vaikka mattoja tai muuta kivaa tilpehööriä.


Pääsin tänään heti työntouhuun ja ompelin säkkikankaasta joulukoristeita tuleviin joulumyyjäisiin. Jos joku ihmettelee rouheaa käsialaa, niin se oli tarkoituksenakin :D Vaikkakin tuon säkkikankaan ompeleminen on sangen ärsyttävää muutenkin.


Odotan innolla, että pääsen hurauttelemaan pussukoita ja muita. Tykkäsin niistä eniten silloin aikaisemminkin ja muistinvirkistämiseksi ois kiva päästä tekemään pussukkaa ja laukkua, koska voisin sitten hyväksikäyttää opittuja taitoja tulevien omien joululahjojen tekemiseen ;)

13 kommenttia :

  1. Aivan loistava juttu! Hienoa kerrassaan :)

    VastaaPoista
  2. Onnea töiden saannista :) Kivan näköinen blogi sulla ja hienoja juttuja, liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  3. Hei ihan mahtavaa, onnea vielä :)
    Mulla alkoi eilen kuntoutustutkimus... voi kun sekin edistyisi noin mukavasti.

    VastaaPoista
  4. Loistavia uutisia, ktt on kyllä parhaimmillaan niin loistava tapa palata kevyemmin takaisin työelämään.

    VastaaPoista
  5. Loistavaa! Kiva Blogi!

    VastaaPoista
  6. Oon niiiin kateellinen, haluiskohan ne vielä yhet apukädet (...ja pari pienempää ehkä kaupan päälle...) tiimiin? ;) Mut on kyllä kiva että viihdyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on porukkaa niin laidasta laitaa et kyllä varmaa kaksosetki menis siin sivussa ;D

      Poista
  7. Wau. Hieno homma. Työniloa mukavan työn parissa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos vielä kommenteista!

    Olen tosi innoissani! Vaikkei palkkaa saakaan niin otan kaiken muun ilon irti mitä saa. Pajalla on mm. Teollisuuskoneita (kumpa sais itsekin senmoisen) ja välillä vaativempiakin töitä, niin kerkeän 3kk aikana oikein hyvin vähän kouluttamaan itseäni lisää. Sekä paikka on avoin kaikelle mielikuvitukselle, joten aika kivasti sa tehdä vähän kaikkea :)

    VastaaPoista
  9. Olipa taas mukava lukea myönteisesti elämään asennoituvaa tekstiä. Monet työttömät nurisevat kun saavat vastaavan mahdollisuuden. Erityisen iloinen olen siitä että suhtaudut ajanjaksoon oppimisjaksona ja otat siitä kokemuksellisen hyödyn itsellesi. Kokemuksesta tiedän ettei ko ala juurikaan työllistä pysyvästi kuin aniharvoissa tapauksissa, mutta jospa vaikka alat osaamisen karttuessa pohtia omaa yritystoimintaa (siihenkin saa mm. starttirahaa tai naisyrittäjälainaa).

    VastaaPoista
  10. Onnea työpaikasta! :) Kauniin rouheita joulukoristeita!

    VastaaPoista