sunnuntai 25. elokuuta 2013

Värjäilyä

Värjäilin muutaman kerän seiskaveikkaa Kool Aideilla viikolla. Sain langoista kivan kirjavia, joista saa varmasti kauniita sukkia. Käytin 150g kerään 4 pussia per väri, mutta jotenkin tuntui, ettei sekään riitä. Ohjeessa sanottiin, että 100g lankaa värjää yhdellä pussukalla. Joo, värjäähän sen, mutta lopputulos ei välttämättä ole se mitä toivottiin. Olen kirkkaiden värien ystävä :P Mutta olen kumminkin tyytyväinen lopputulokseen ja miun puolesta langassa saa näkyä se "kädenjälki" :=




Tällä viikolla tehtiin myös urakalla lankahankintoja, sillä robinhoodissa oli Novitan 7veikat tarjouksessa. Taisin kantaa kotiin 12 kerää. Onhan sentään kohta joulu! Ja nyt syksyn mittaan on tullut enempi sukkatilauksiakin.. :D

Ostan todella harvoin nettikaupoista lankoja, sillä tarviin jotenkin sen näppituntuman. Tällä paikkakunnalla on aika vähän kaikkia kivoja erikoislankoja, joten osa on pakko tilata netistä. Koen myös asiakaspalvelun tosi tärkeeksi osaksi myyntihommia, joten nyt on taas ihan pakko kehua. Hullaannuin Regian pinkkiin zoofari-lankaan ja tuntui, että se on kaikki alta loppu! Eksyin Riikka-Piikkaan ja yritin tilata sieltä 6 kerää lankaa. Nettikauppa tökki, vaikka kuinka yritin ja yritin niin tilaus ei mennyt läpi. Pistin perjantai-iltana sähköpostia niin jo lauantaina olin saanut vastauksen ja tilaukseni hoitui sitä kautta. Mie jo hätäpäissää ajattelin et en saa koko lankoja, saati tälläisenä kaikki-heti-mulle-nyt-tyyppinä kirosin, et pitää odottaa maanantaihin. Ei onneksi tarvinnut. :) Pistin jo henkilökohtaisestikin palautetta, että olen tosi positiviisesti yllättynyt ja aion varmaan tarpeen mukaan asioida jatkossakin. Nyt kun malttais vielä odottaa langan saapumista ja että pääsis puikottelemaan!

kuva lainattu Riikka-Piikka.fi

7 kommenttia :

  1. OMG IHANA tuo violetti värjätty lanka! Ja pinkki seepra, tulee varmaan huikeita :)

    VastaaPoista
  2. Värjäyshän onnistu hyvin!

    Hitsit, pitäski joskus eksyy tonne RiikkaPiikkaan, ei oo 'kovin kaukana' ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ainakin netin kautta loistava palvelu :) mahtaa olla paikanpäälläkin! Ja ihania lankoja ja kaikkia muita :3

      Poista
    2. Sitä mää juur pelkäänkin; mimmonen lankaparatiisi se oisikaan :o
      Pitää joskus tässä syksyn päälle käydä, lisätä blogiin sitten kuvia :D

      Poista
    3. Kauniin värisiä lankoja! =)

      T:Sly:si

      Poista
  3. Moi! Käy kurkkaamassa blogini, haastoin sinut blogihaasteeseen! :)

    VastaaPoista
  4. Hahaa, miulla on tuota tiikerilankaa musta-keltasena ja huomenna oon menossa hakemaan paikallisesta lankakaupasta vielä tuota pinkki-mustaa pari kerää ;) On muuten kivaa lankaa, vaikka en ohuiden lankojen ystävä olekkaan, mutta jännityksellä odotan että mitä saan tuosta langasta aikaiseksi :)

    VastaaPoista