lauantai 31. elokuuta 2013

Haastetta

En yleensä jaksa innostua näihin, mutta nyt oli melkeen pakko. Sillä miut haastettiin kolmelta eri taholta, joten päätin että pakko nyt sitten :D Tein semmoisen kivan sekavan ratkaisun, että yhdistelin kaikista kolmesta blogista jotain 11 kysymykseksi. Tässä ne nyt on!



Haasteen säännöt tällä kertaa:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin.
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle.
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Miut haastoi Silmukan saalistus, Keep calm and Knit on ja Höpötyksiä ja käsillä tekemistä - Kiitos siis heille ! :)


1. Lempivuoden aika ja miksi? Pidän keväästä, koska on ihana kun kelit lämpenee ja luonto herää kukkaan pikkuhiljaa. Hiljaisen talven jälkeen muuttolintujen laulu ja vesisade rännän ja lumen tilalla on alkuunsa ihan kiva.


2. Mistä haaveilet juuri nyt? Eniten kai haaveilen muuttamisesta. Nykyinen asunto pieni ja tosi epäkäytännöllisesti suunniteltu. Asutaan 54neliön kaksiossa ja meillä on mm. kaksi vessaa. Kätevähän se välillä on, mutta kaksi ihmistä pärjäisi varmasti yhdelläkin vessalla.


3. Kerro jokin erityinen asia itsestäsi? Pidän omana erikoisuutenani harvinaista sairauttani. Se nyt sinällään ei ole saavutus, mutta kumminkin :D Sairastuin kaksi vuotta takaperin vaskuliittiin, tarkemmin Wegenerin granutomaloosiin ja pidin aiheesta blogiakin pari vuotta, kunnes lopahti vähän mielenkiinto, kun sairaus on tällä hetkellä kivasti kurissa kortisonilla ja solunsalpaajilla.


4. Kerro jokin muisto lapsuudestasi? Muistan miten paljon vihasin tekstiilikäsitöitä. Valitsin neljännellä luokalla puukäsityöt ettei miu vahingossakaa tarvii neuloa tai virkata taikka ommella.. Heh!


5. Missä näet itsesi 5vuoden kuluttua? Jossain kivassa talossa onnellisena ja sairauteni oisi saatu kokonaan oireettomaksi ja saisin elää lääkkeettömänä.

 6. Mitkä 3 sanaa kuvaavat sisustustyyliäsi? Ikuinen Hallitsematon Kaaos (en ole mikään siivousintoilija, enkä sisutuksestakaan piittaa juuri.. Kivoja ovat kaikki maalaisromanttiset jutut, mutten todellakaan osaa niitä laitella toimivaksi kotiini)

7. Lempimusiikkisi? Olen aika kaikkiruokainen ysärihiteistä metalliin, mutta lähimpänä sydäntä varmaan ois punk rock - Klamydia, Eput, vanha (pääosin suomi)rock :) Kaikki muu on iha ok paitsi Cheek ja J. Karjalainen. En vaan voi sietää.


8. Missä elämäntilanteessa olit viisi vuotta sitten? Aikalailla samassa, paitsi terve. Mies, koirat ja koti, ystävät ja sillee. En kyllä osannut tehdä käsitöitä.


9. Taito jonka haluaisit oppia? Oppia tietenkin neulomaan kaikkea muutakin kivaa kuin vaan sukkia :D10. Mikä on kivointa bloggaamisessa? Varmaan lukijat ja sitä kautta uudet ihmiset.


11. Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? Neuloa ja katsoa vähän Sons of anarchya :D


Haastan eteenpäin


Diagnoosi: Neulontaholista

Villasukkasillaan
Kapteenilla
Omin pikku kätösin
Elämän pieniä iloja

Ja kysymykseni ovat

1. Millainen käsityöläinen olet?
2. Mitkä ovat lempivärisi käsitöissä?
3. Miksi pidät blogia?
4. Taito, jonka haluisit oppia?
5. Kerro jokin erityinen asia itsestäsi?
6. Mistä haaveilet?
7. Oletko aamuvirkku vai yökyöpeli?
8. Onko sinulla lemmikkejä?
9. Onko sinulla suosikki mallia käsitöissä jota huomaat tekeväsi aina vaan uudelleen?
10. Lempivuoden aika?
11. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?


2 kommenttia :