Vauvan peitto numero 2

Nitkuttelin "ikuisuusprojektin" loppuun tänään. Loppupeleissä ei hommaan mennyt kuin 4 päivää kun teki melkeen yötä päivää ja osa neliöistä oli valmiita jo.

Olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen, mutta oisin halunnut höyrytellä sen muotoon ennen kuin lahjoitan sen, mutta koska oon malttamaton ja en omista toimivaa silitysrautaa niin se jäi tekemättä. Sain myös tänään tietää, että miut on valittu ko. poitsun kummiksi <3 Olen tosi otettu moisesta kunniasta!

Lankana käytin tällä kertaa siis novitan sateenkaariseiskaveikkaa, joka on jo poistunut novitan valikoimista. Päädyin tekemään nirkkoreunan, vaikka mallasin simpukkareunaakin, mutta tuo nirkko tuntui sopivan paremmin :)



5 kommenttia

  1. Jos sinulla on aikaa, kostuta suihkepullolla ja laita esim. froteepyyhe päälle, Tai laita kostutettu pyyhe päälle ja anna kuivua. Vastaa kevyttä höyryttämistä.
    Kaunis peitto on. Ihanat nuo vaaleanvihreät viimeistelyt, on niin keväinen.

    VastaaPoista
  2. Oi! Satunnaisesti bongailin käsityöblogeja, ja tämä osoittautui oikein mieluisaksi. Ainoa huono puoli on että olisin halunnut nähdä näitä päivityksiä miljoona. :D

    Ihania. Toivottavasti jatkoa seuraa, täytyy jäädä bongailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivityksiä tulee sitä mukaan kun saan tehtyä :D

      Poista
  3. Minkä kokonen peitto ja paljonko karkeesti kului lankaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua. En mie enää muista. Semmonen pinnasänkyyn sopiva :D lankaa tais mennä pari kerää sitä sateenkaarta ja sit reilu kerä vihreetä yhdistämiseen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.